TT 2004-70 Selvittämättömät poissaolot

TT 1990-115 Työsopimuksen purkaminen - väkivaltainen käytös

Tässä artikkelissa käydään tarkemmin läpi työtuomioistuimen ratkaisua TT:2004-70 koskien työntekijän työsopimuksen irtisanomista luvattomien poissaolojen vuoksi.

Työnantaja oli irtisanonut terminaalityöntekijän työsopimuksen sen jälkeen, kun työntekijä oli käyttäytynyt epäasiallisesti terminaalista tavaraa noutamaan tullutta asiakasta kohtaan. Työntekijän käytöstä oli pidettävä hyvin moitittavana työsopimuksesta johtuvan velvoitteen rikkomuksena. Irtisanomisperusteen harkinnassa on lisäksi otettu huomioon se, että työntekijällä oli ollut pitkään jatkuneita runsaita poissaoloja, joiden johdosta hänen kanssaan oli aikaisemmin keskusteltu työskentelyn tehostamisesta. Tästä huolimatta työntekijä oli vähän ennen irtisanomista jäänyt kahdesti pois työstä selvittämättä poissaolon syytä työnantajan antamien ohjeiden edellyttämin tavoin. Työntekijän rikkomuksia kokonaisuutena arvioitaessa on katsottu, että työnantajalla on ollut työehtosopimuksessa tarkoitetut asialliset ja painavat perusteet työntekijän työsopimuksen irtisanomiseen.

TYÖTUOMIOISTUIN TUOMIO Nro 70

KANNE

Vaatimukset

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT on vaatinut, että

Helsingin Kaukokiito Oy velvoitetaan maksamaan A:lle korvauksena työehtosopimuksen vastaisesta irtisanomisesta kuuden kuukauden palkkaa vastaavat 12 393 euroa lain mukaisine viivästyskorkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä lukien ja

Autoliikenteen Työnantajaliitto tuomitaan hyvityssakkoon valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä.

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT on lisäksi vaatinut, että Autoliikenteen Työnantajaliitto velvoitetaan korvaamaan Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n oikeudenkäyntikulut.

Perusteet

A oli työskennellyt Helsingin Kaukokiito Oy:n palveluksessa terminaalityöntekijänä vuodesta 1984 alkaen. Yhtiö oli 17.3.2003 irtisanonut A:n työsuhteen päättymään 17.9.2003. Irtisanomisen perusteeksi yhtiö oli ilmoittanut A:n työkyvyn olennaisen ja pitkäaikaisen heikentymisen sairauksien johdosta. Lisäksi irtisanomisen syiksi oli ilmoitettu kaksi aiheetonta poissaoloa ilman lääkärintodistusta sekä loukkaava käyttäytyminen asiakasta kohtaan.

Helsingin Kaukokiito Oy:llä ei ole ollut irtisanomissuojasopimuksen mukaista perustetta A:n työsopimuksen irtisanomiselle. A:n työkyky ei ollut heikentynyt sairauksien johdosta irtisanomiseen oikeuttavassa määrin. A:n toistuva sairastelu oli johtunut diabeteksen puhkeamisesta. Hänen työkykynsä oli palautunut sairauden toteamisen jälkeen lääkehoidolla. Myös A:lla ollut olkapäävamma oli saatu parannetuksi leikkauksella. A ei myöskään ollut ollut perusteettomasti poissa työstä.

A oli puhutellut sopimattomasti asiakasta, joka oli tullut noutamaan tavaroita myöhään illalla. A oli sanonut leikillään asiakkaalle, että ”näin myöhään työssä ovat vain huorat, varkaat ja kaukokiitolaiset”. A ei ollut tarkoittanut loukata asiakasta, vaan hän oli luullut asiakkaankin suhtautuvan huumorilla tähän vanhan kansansanonnan käyttämiseen. A ei ollut aikaisemmin käyttäytynyt asiakaspalvelussa sopimattomasti eikä hän ollut pitkän uransa aikana saanut ainoatakaan varoitusta. A:n kyseisen menettelyn johdosta työnantajalla olisi ollut peruste varoituksen antamiselle.

Työpaikan luottamusmies oli riitauttanut A:n irtisanomisen ja paikalliset neuvottelut asiasta oli käyty 18.3.2003. Liittojen välillä asiasta oli neuvoteltu 14.5.2003 pääsemättä sovintoon.

A:n kuukausipalkka oli ollut 1 814 euroa ja hänen keskituntiansionsa oli ollut 12,15 euroa. A oli ollut työsuhteensa päättymisen jälkeen työttömänä vajaan kuukauden eikä hänelle ollut maksettu työttömyysajalta päivärahaa. A:n tuntipalkka uudessa määräaikaisessa työsuhteessa oli 11 euroa.

Perusteettomasta irtisanomisesta tuomittavaa korvausta korottavana seikkana on A:n kohdalla otettava huomioon työsuhteen pitkä kestoaika.

Hyväksymällä A:n perusteettoman irtisanomisen oli Autoliikenteen Työnantajaliitto laiminlyönyt valvontavelvollisuutensa.

VASTAUS

Vastaus kannevaatimuksiin

Autoliikenteen Työnantajaliitto on vastauksessaan, johon Helsingin Kaukokiito Oy on osaltaan yhtynyt, kiistänyt kanteen ja vaatinut sen hylkäämistä.

Autoliikenteen Työnantajaliitto ja Helsingin Kaukokiito Oy ovat lisäksi vaatineet Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n velvoittamista korvaamaan työnantajaliiton ja yhtiön oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen kuukauden kuluttua tuomion antopäivästä lukien.

Kanteen kiistämisen perusteet

A:n irtisanominen oli johtunut hänen työkykynsä olennaisesta ja pitkäaikaisesta alentumisesta, kahdesta luvattomasta poissaolosta työstä ja törkeän loukkaavasta asiakaspalvelukäyttäytymisestä.

Työsuhteensa kestoaikana A oli ollut vuosittain eripituisilla sairauslomilla noin kolmasosan – neljäsosan säännöllisestä työajastaan. Terminaalipäällikön ja A:n välisissä työtehtäviin liittyvissä keskusteluissa syksyllä 2002 oli käynyt ilmi, että A:n sairaudet olivat pääasiassa lonkka-, iskias- ja liikuntaelinsairauksia sekä erilaisia hengitystieinfektioita, joihin A kertomansa mukaan sairastui tavallista herkemmin diabeteksen vuoksi.

A oli otettu yhtiön palvelukseen terminaalityöntekijäksi tekemään kaikkia terminaalissa esiintyviä töitä. A:n pääasiallinen työtehtävä oli ollut trukin ja sähköisen lavansiirtovaunun kuljettaminen. Raskaan fyysisen työn teettämistä A:lla oli vältetty mahdollisuuksien mukaan vuodesta 1993 alkaen. Tällä oli pyritty siihen, että A:n sairauskierre saataisiin katkaistuksi. Tämä toive oli osoittautunut kuitenkin turhaksi.

Mikäli A:lle oli osoitettu terminaalityöhön normaalisti kuuluvaa lähetysten lajittelua käsin tehtävänä tai jos kuljetusyksikön purkauksessa oli jouduttu käsityöhön, oli A hakeutunut sairauslomalle. Näin oli tapahtunut myös silloin, kun A ei saanut käyttöönsä tiettyä, häntä miellyttävää työkonetta. A:n runsaat sairauslomat olivat aiheuttaneet jatkuvia muutoksia henkilöstön työvuorosuunnittelussa ja resurssien mitoituksessa. Suurin haitta oli kuitenkin ollut vaikutus yleiseen työilmapiiriin ja moraaliin. Toiset työntekijät olivat kokeneet eriarvoisena sen, että samaan ansiotasoon oli päässyt huomattavasti pienemmällä työpanoksella ja osallistumisella.

A oli ollut luvatta poissa työstä 2.1.2003 ja 20.1.2003. Luvattomista poissaoloista hänelle oli annettu kirjallinen varoitus sairauslomista johtuen vasta maanantaina 10.3.2003. Varoituksen antaja ei ollut ollut tietoinen perjantaina 7.3.2003 sattuneesta A:n epäasiallisesta käytöksestä asiakasta kohtaan.

A oli tuonut työnantajalle lääkärintodistuksen, jonka mukaan lääkäri oli 21.1.2003 todennut A:n työkyvyttömäksi ajalla 21.1. – 4.2.2003. Lääkärintodistus ei ollut yhtiön työterveyslääkärin antama. Sen jälkeen kun A oli 16.3.2003 saanut työsopimuksen irtisanomisilmoituksen, hän oli hakeutunut uudelleen lääkärinvastaanotolle. Tämän jälkeen A oli toimittanut yhtiöön uuden lääkärintodistuksen, jonka mukaan työkyvyttömyys oli alkanut taannehtivasti jo 20.1.2003. Poissaolostaan 2.1.2003 A ei ollut esittänyt työnantajalle minkäänlaista selvitystä. Työnantaja oli tätä ennen joulukuussa 2002 henkilökunnalle osoitetussa tiedotteessa muun muassa ilmoittanut, että 1.1.2003 alkaen lääkärintodistus tulee esittää ensimmäisestä sairauspäivästä alkaen.

Perjantaina 7.3.2003 A oli käyttäytynyt erittäin törkeästi erästä yhtiön asiakasta ja tämän avovaimoa kohtaan. A oli kiukutellut ja huutanut asiakkaille sekä haukkunut heitä kiroillen tyhmiksi asiakkaiksi. A oli myös ilmoittanut työvuoronsa olevan loppumassa, mikä ei pitänyt paikkaansa. A oli lisäksi valistanut asiakkaita ilmoittamalla, että ”tähän aikaan liikkeellä ovat vain huorat ja varkaat”. Tilanteessa ei ollut ollut kysymys minkäänlaisesta huumorista, eikä A ollut tässä yhteydessä puhunut ”kaukokiitolaisista” yhtään mitään. Asiakas ja tämän avopuoliso olivat kokeneet tilanteen erittäin uhkaavaksi ja tunteneet itsensä syvästi loukatuiksi. Vastaavaa asiakaspalvelukäyttäytymistä he eivät olleet aikaisemmin kokeneet missään. Asiakas oli välittömästi tapahtuneen jälkeen ilmoittanut työnantajalle tapahtumasta ja pyytänyt yhtiön selvitystä asiasta.

Irtisanomissuojasopimuksen mukaan asiallisena ja painavana irtisanomisperusteena ei voida pitää työntekijän sairautta, vammaa tai tapaturmaa, ellei hänen työkykynsä ole näiden vuoksi vähentynyt olennaisesti ja niin pitkäaikaisesti, että työnantajalta ei voida kohtuudella edellyttää työsuhteen jatkamista. A:n työkyky oli selvästi alentunut, sillä hän oli ollut vuosittain huomattavan suuren osan työajastaan poissa töistä. Poissaolot olivat johtuneet pääasiassa samoista jatkuvasti uusiutuneista sairauksista, jotka olivat sen laatuisia, että niiden uusiutumisten ennustettavuus terminaalityössä oli ilmeistä. Tätä osoitti sekin, että A:n sairauspoissaolot olivat jatkuneet edelleen irtisanomisaikana. Työnantaja oli työsuhteen kestäessä pyrkinyt ottamaan A:n työkyvyn huomioon järjestämällä hänelle mahdollisimman kevyitä töitä. Muuta työtä yhtiöllä ei ollut ollut tarjota A:lle.

A:n sairauspoissaolojen vuoksi yhtiöllä oli ollut ollut huomattavia hankaluuksia töiden järjestelyissä. Tilanne oli jatkunut vuosikausia samanlaisena, joten sairauksien olennaisuus- ja pysyvyyskriteerit täyttyivät. A:lla ei sairauksiensa vuoksi ollut fyysisiä edellytyksiä työn suorittamiseen työsopimuksen edellyttämällä tavalla. A:n työkyky oli siten vähentynyt työsopimuslaissa ja irtisanomissuojasopimuksessa tarkoitetulla tavalla olennaisesti ja niin pitkäaikaisesti, että työnantajalla oli ollut perusteet hänen työsopimuksensa irtisanomiseen.

Työsopimuslain 3 luvun 1 §:n mukaan työntekijän on tehtävä työnsä huolellisesti noudattaen niitä määräyksiä, joita työnantaja antaa toimivaltansa mukaisesti työn suorittamisesta. Työntekijän on toiminnassaan vältettävä kaikkea, mikä on ristiriidassa hänen asemassaan olevalta työntekijältä kohtuuden mukaan vaadittavan menettelyn kanssa. Palvelualalla työskentelevän työntekijän sopimaton käytös asiakasta kohtaan on erityisen moitittavaa. Palveluammatissa työskentelevältä edellytetään palvelualttiutta ja käytöstä, josta ei aiheudu työnantajalle asiakassuhteiden menetyksen vaaraa tai joka ei vaikuta työnantajan maineeseen huonontavasti. Asiakkaalle kiroilu sekä asiakkaiden haukkumisen huoriksi ja varkaiksi oli pöyristyttävää ja saattoi jopa täyttää kunnianloukkausrikoksen tunnusmerkit. Kuljetusalalla, jossa kotimaan markkinat ovat rajalliset ja kilpailijoiden kustannusrakenne ja siten myös asiakashinnoittelu lähes samantasoista, ratkaiseva kilpailuvaltti on asiakaspalvelu ja joustavuus. Helsingin Kaukokiito Oy on pyrkinyt edellä mainituilla seikoilla erottumaan positiivisesti kilpailijoistaan ja siksi huono asiakaspalvelu työntekijän taholta koetaan erittäin vakavaksi asiaksi.

Työsopimuslain ja irtisanomissuojasopimuksen mukaan työntekijästä johtuvana tai hänen henkilöönsä liittyvänä asiallisena ja painavana irtisanomisperusteena voidaan pitää työsopimuksesta tai laista johtuvien työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavien velvoitteiden vakavaa rikkomista tai laiminlyöntiä sekä sellaisten työntekijän henkilöön liittyvien työntekoedellytysten olennaista muuttumista, joiden vuoksi työntekijä ei enää kykene selviytymään työtehtävistään. Syyn asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa on otettava huomioon työnantajan ja työntekijän olosuhteet kokonaisuudessaan. Helsingin Kaukokiito Oy:n ilmoittamia irtisanomisperusteita on arvioitava kokonaisuutena. Yhdessä nämä perusteet ovat oikeuttaneet yhtiön irtisanomaan A:n työsopimuksen.

Kanteessa maksettavaksi vaaditun palkan määrä on sinällään oikein laskettu. Vaatimus on kuitenkin määrältään liian suuri, sillä A oli oman ilmoituksensa mukaan ollut työttömänä vain vajaan kuukauden.

Työnantajaliiton tuomitseminen hyvityssakkoon valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä voi tulla kysymykseen tilanteessa, jossa selvää ja riidatonta työehtosopimuksen määräystä ei ole sovellettu työehtosopimukseen osallisten yhdistysten yksimielisen kannan mukaisesti eikä väärää soveltamista olosuhteet huomioon ottaen nopeasti korjata, kun se on tullut yhdistyksen tietoon. Tällaisesta tilanteesta ei ole esillä olevassa asiassa kysymys.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

A:n työsuhde ja sen irtisanominen

Helsingin Kaukokiito Oy on 17.3.2003 irtisanonut yhtiön palveluksessa vuodesta 1984 lukien terminaalityöntekijänä toimineen A:n työsopimuksen päättymään 17.9.2003. Irtisanominen on tapahtunut sen jälkeen, kun A oli 7.3.2003 käyttäytynyt epäasiallisesti terminaaliin tavaraa noutamaan tullutta asiakasta ja hänen puolisoaan kohtaan.

Kirjallisessa irtisanomisilmoituksessa työsopimuksen irtisanomisen syyksi on ilmoitettu A:n työkyvyn oleellinen ja pitkäaikainen alentuminen siinä määrin, että työnantajalta ei voida kohtuudella edellyttää työsuhteen jatkamista. Irtisanomisen perusteeksi on myös ilmoitettu se, että A on tammikuussa 2002 ollut kaksi kertaa aiheetta pois työstä toimittamatta työnantajalle vaadittavaa lääkärintodistusta ja viitattu poissaoloista 10.3.2003 annettuun kirjalliseen varoitukseen. Kolmanneksi irtisanomisen syyksi on ilmoitettu A:n syyllistyminen törkeään loukkaavaan käytökseen asiakasta ja hänen avovaimoaan kohtaan 7.3.2003.

Esitetty näyttö

Työtuomioistuimessa on kuultu työsuhteen irtisanomisen syistä A:ta itseään sekä todistajana huolitsija B:tä sekä A:n esimiehenä toiminutta työnjohtajaa C:tä ja terminaalipäällikkö D:tä. Kirjallisina todisteina on esitetty muun muassa A:ta koskevia lääkärintodistuksia ja terveydenhoitajan todistuksia vuodelta 2003 sekä yhteenveto A:n sairauspoissaolopäivistä vuodesta 1992 alkaen ja 31.5.2004 päivätty lääkärintodistus.

A:n sairauspoissaolot

A:n sairauspoissaoloja koskevasta yhteenvedosta käy ilmi, että A on ollut sairauden vuoksi poissa työstä vuonna 2003 ennen työsuhteensa päättymistä 54 työpäivää, vuonna 2002 45 työpäivää, vuonna 2001 58 työpäivää, vuonna 2000 64 työpäivää, vuonna 1999 76 työpäivää, vuonna 1998 22 työpäivää, vuonna 1997 65 työpäivää ja vuonna 1996 41 työpäivää. Tätä aikaisempina vuosina hänen sairauspoissaolojensa määrä on vaihdellut 18:sta 23:een työpäivään. Sairauspoissaolot ovat johtuneet eri sairauksista kuten erilaisista tuki- ja liikuntaelinsairauksista sekä hengitystie- ja vatsasairauksista. A:lla on 31.5.2004 päivätyn lääkärintodistuksen mukaan diagnosoitu diabetes vuonna 1997, jolloin sairauteen oli aloitettu tablettihoito. Insuliinihoito sairauteen oli aloitettu tammikuussa 2002.

A on kertonut, että ennen diabeteksen toteamista hänellä oli ollut flunssasta ja kuumeilusta johtuneita sairauspoissaoloja. Diabeteksen toteamisen ja hoidon aloittamisen myötä flunssasairaudet ovat vähentyneet. A oli kertomansa mukaan potenut aikaisemmin myös olkapääsairautta, joka hänen muistamansa mukaan oli leikattu vuonna 2000. Tämän jälkeen olkapää ei ole vaivannut. Työsuhteensa loppupuolella A:lla on ollut vaivaa myös polvessa, minkä johdosta hän on joutunut olemaan sairauslomalla. Polvivaiva on A:n mukaan haitannut työskentelyä myös hänen uudessa työsuhteessaan huoltomiehenä. A odottaa pääsyä leikkaushoitoon polvivaivansa johdosta.

C:n ja D:n kertomuksista on käynyt ilmi, että A:lle on pyritty antamaan pelkästään trukinkuljetustöitä sairauslomien välttämiseksi. A on toiminut pääasiassa vastapainotrukinkuljettajana, jossa lähetysten fyysinen käsittely on vähäistä. Käsityön tekemiseen A on suhtautunut vastahakoisesti. Jos A on joutunut tekemään käsityötä, seurauksena on yleensä ollut sairauslomalle jäänti. A on saattanut myös etukäteen ilmoittaa työnjohtajalle, että mikäli hän joutuu tekemään lajittelua käsin, hän jää sairauslomalle. D:n mukaan A on ollut työssään taitava koneen käyttäjä, mutta hän on halunnut työskennellä ainoastaan yhdellä muita koneita suuremmalla vastapainotrukilla. Jollei tämän koneen käyttö ole ollut mahdollista, A on myös tällaisessa tilanteessa saattanut hakeutua sairauslomalle.

D oli syksyllä 2002 keskustellut A:n kanssa tämän sairauspoissaoloista ja mahdollisuudesta hakeutua muuhun työhön, jossa A:n sairastumisriski ei olisi niin suuri kuin hänen nykyisessä työssään. A oli kertonut miettineensä tätä vaihtoehtoa. D oli tuolloin esittänyt A:lle irtisanoutumista Helsingin Kaukokiito Oy:n palveluksesta kertakorvausta vastaan. Asia oli tuolloin jäänyt siihen, että A oli luvannut kiinnittää huomiota työskentelyynsä ja olemaan mahdollisimman tehokkaasti työssä. Keskustelulla ei kuitenkaan ollut havaittavaa vaikutusta A:n työssäkäyntiin.

Luvattomat poissaolot

Helsingin Kaukokiito Oy on 2.12.2003 päivätyllä tiedotteella ilmoittanut henkilökunnalle työterveyshuollon uudet ohjeet. Näiden mukaan työntekijän tulee 1.1.2003 alkaen esittää ensimmäisestä sairauspäivästä alkaen lääkärintodistus eikä terveydenhoitajan todistus kelpaa palkanmaksun perusteeksi. Ohjeen mukaan mahdollisuuksien mukaan tulee käyttää työterveyshuoltoa.

A:lle on annettu 10.3.2003 kirjallinen varoitus aiheettomista poissaoloista 2.1. ja 20.1.2003. Työnantajan mukaan varoituksen antaminen vasta mainittuna ajankohtana on johtunut A:n tätä edeltäneestä sairauspoissaolosta.

A on kertomansa mukaan 2.1.2003 ollut maha- ja oksennustaudissa ja käynyt tämän vuoksi terveyskeskuksessa terveydenhoitajan vastaanotolla. Terveydenhoitaja on kirjoittanut tästä todistuksen, mutta todistus oli hävinnyt jonnekin. A on kertomansa mukaan ilmoittanut asiasta myös työnjohtajalle. A:n ollessa myöhemmin asian johdosta yhteydessä työnjohtajaan työnjohtaja oli kiistänyt saaneensa A:lta ilmoitusta kysymyksessä olevasta poissaolosta.

Työstä poissaolostaan 20.1.2001 A on kertonut, että hän oli saanut vastaanottoajan vasta seuraavaksi päiväksi. Tuolloin lääkäri ei ollut merkinnyt edeltänyttä päivää työkyvyttömyyspäiväksi, vaikka siitä oli ollut puhetta.

D:n mukaan työnjohtaja oli pyytänyt A:lta lääkärintodistuksia edellä mainituista poissaoloista jo huomattavasti aikaisemmin kuin varoitus oli annettu. A oli ilmoittanut, että poissaolosta 2.1.2003 ei ollut lääkärintodistusta.

A oli työsopimuksensa irtisanomisen jälkeen käynyt 18.3.2003 saman terveyskeskuslääkärin vastaanotolla, joka oli tutkinut hänet 21.1.2001 ja kirjoittanut työkyvyttömyysjakson alkaneen tuolloin. Lääkäri on tällä uudella käynnillä korjannut työkyvyttömyyden alkamispäiväksi 20.1.2003. Todistukseen on lisäksi kirjattu, että tapaturma oli sattunut edellisenä viikonloppuna ja vastaanottoaika saatu 21.1.2003.

Epäasiallinen käytös

B on kertomansa mukaan 7.3.2003 puhelimitse sopinut Helsingin Kaukokiito Oy:n työnjohtajan kanssa noutavansa edustamalleen yritykselle tullutta tavaraa terminaalista saman päivän iltana. Työnjohtajalta saamansa ohjeen mukaisesti B oli pysäyttänyt tavoittamansa trukinkuljettajan, joka on ollut A. A oli tuolloin kovaäänisesti moittinut B:tä ja tämän puolisoa siitä, että tavaraa tullaan hakemaan niin myöhäisenä ajankohtana. A oli haukkunut B:tä ja tämän puolisoa tyhmiksi asiakkaiksi ja nimitellyt heitä karkeaa kieltä käyttäen. A oli lähes väkivalloin tempaissut rahtikirjat B:n kädestä ja lähtenyt hakemaan tavaraa. B:n puoliso oli kokenut tilanteen niin uhkaavaksi, että hän oli poistunut sisälle autoon. B oli selvittänyt tapahtunutta paikalle tulleelle työnjohtaja C:lle. Sen jälkeen kun A oli luovuttanut hakemansa lähetykset B:lle, A oli tullut uudelleen B:n ja tämän puolison luokse haukkuen työnjohtajaa sekä moittien B:tä ja tämän puolisoa siitä, että he olivat kertoneet tapahtumasta työnjohtajalle. B:n mukaan A oli koko yhteydenoton aikana huutanut ”kurkku suorana” ja hänen puheensa oli ollut pelkkää noitumista ja kiroilua. A:n käytös ei ollut ollut sellaista, että B ja hänen puolisonsa olisivat voineet ymmärtää, että A:n lausumat olisi tarkoitettu vitsiksi. B oli myös saanut työnjohtajalta tietää, että A:n työvuoron oli ollut määrä jatkua vielä kaksi tuntia, vaikka A oli ilmoittanut työvuoronsa olevan loppumassa. Työnjohtaja oli mainitussa tilanteessa pyytänyt B:ltä ja tämän puolisolta anteeksi A:n käytöstä.

C on kertonut, että sen jälkeen kun hän oli saanut B:ltä 7.3.2003 selvityksen tapahtumasta, hän oli keskustellut asiasta A:n kanssa. A oli ollut kiihtyneessä mielentilassa ja myöntänyt haukkuneensa asiakasta. C oli ilmoittanut A:lle, että asian käsittelyä tullaan jatkamaan viikonlopun jälkeen. Asiakasyritys oli heti maanantaiaamuna ottanut yhteyttä Helsingin Kaukokiito Oy:hyn ja ilmoittanut ottavansa harkintaan, voiko se käyttää Helsingin Kaukokiito Oy:tä tapahtuneen jälkeen. C:n mukaan normaalia on, että asiakkaat hakevat tavaraa terminaalista myös sen jälkeen, kun varsinaisten tavaran luovuttajien työaika on päättynyt.

D:n mukaan kuljetusalan kilpailutilanteen johdosta Helsingin Kaukokiito Oy:ssä on pyritty panostamaan erityisesti asiakaspalveluun. A:n 7.3.2003 tapahtuneesta epäasiallisesta käytöksestä vaarana on ollut merkittävän asiakassuhteen päättyminen.

A on kertonut saattaneensa kysymyksessä olevassa asiakaspalvelutilanteessa käyttää normaalia kovempaa ääntä. Lausuma huorista ja varkaista oli hänen mukaansa tarkoitettu huumoriksi, joskin hän oli heti huomannut, että asiakkaat eivät olleet sitä näin ymmärtäneet. A ei ollut tuossa tilanteessa pyytänyt asiakkailta anteeksi käytöstään.

Arviointi ja johtopäätökset

Työehtosopimuksen mukaan irtisanomisen perusteeksi edellytetään työsopimuslain 7 luvun 1 ja 2 §:ssä tarkoitettua asiallista ja painavaa syytä. Edellä mainitun lain 2 §:n 1 momentin mukaan työntekijästä johtuvana tai hänen henkilöönsä liittyvänä asiallisena ja painavana irtisanomisperusteena voidaan pitää muun muassa työsopimuksesta tai laista johtuvien työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavien velvoitteiden vakavaa rikkomista tai laiminlyöntiä.

Työehtosopimuksen soveltamisohjeen mukaan asiallisena ja painavana syynä pidetään sellaisia työntekijästä itsestään riippuvia syitä, kuten töiden laiminlyömistä, työnantajan työnjohto-oikeutensa rajoissa antamien määräysten rikkomista, perusteetonta poissaoloa ja ilmeistä huolimattomuutta työssä.

Työtuomioistuimen ratkaisu

Työsopimuslain 7 luvun 2 §:n mukaan asiallisena ja painavana irtisanomisperusteena ei voida pitää työntekijän sairautta, vammaa tai tapaturmaa, ellei hänen työkykynsä ole näiden vuoksi vähentynyt olennaisesti ja niin pitkäaikaisesti, että työnantajalta ei voida kohtuudella edellyttää sopimussuhteen jatkamista.

Sairaudesta johtuva irtisanomisperuste täyttyy tavallisesti silloin, kun työntekijä on pitkään ja enemmän tai vähemmän yhtäjaksoisesti ollut sairauden takia työkyvyttömänä. Oikeuskäytännössä on lisäksi katsottu, että työntekijällä voi olla eri syistä johtuvia sairauksia, jotka yhdessä tai erikseen aiheuttavat hänen työkykynsä olennaisen ja pysyvän heikentymisen. Irtisanomisperustetta ei kuitenkaan ole kovin helposti katsottu muodostuvan toisistaan poikkeavista syistä johtuneista satunnaisista sairaustiloista, vaikka niistä aiheutuisikin yhteenlaskettuna pitempiaikaista poissaoloa työstä. Jos poissaolojen määrä kuitenkin nousee huomattavan suureksi, irtisanomisen edellytykset voivat täyttyä.

Työtuomioistuimen ratkaisu

A:n sairauspoissaolot ovat vuosina 1996 – 2003 lukuunottamatta vuotta 1998 vaihdelleet siten, että hän on ollut poissa noin kolmasosan – neljäsosan säännöllisestä työajastaan. Poissaolot ovat johtuneet eri sairauksista, eikä poissaolojen määrissä ole tapahtunut vähenemistä viime vuosina. Eri sairauksien tiheä esiintyminen osoittaa, että A:n yleinen terveydentila on heikentynyt, millä on ollut kokonaisuutena vaikutusta hänen työkykyynsä. Vaikka A:n työkyky on heikentynyt, sen ei kuitenkaan voida poissaolojen syyt huomioon ottaen katsoa alentuneen pysyvästi siten, että työnantajalla yksistään tällä perusteella olisi työehtosopimuksen mukaan oikeus työsopimuksen irtisanomiseen. Toisaalta A:lle itselleenkin on työnantajan edustajan kanssa syksyllä 2002 käydyn keskustelun perusteella tullut selväksi, että hänen työkykynsä alentuminen on vaikuttanut työsuhteen jatkamisen edellytyksiin. Tähän nähden A:lla on työtuomioistuimen mielestä ollut erityinen syy kiinnittää huomiota poissaolojensa aiheellisuuteen vastaisuudessa.

A on ollut poissa työstä 2.1.2003. Tästä poissaolosta A ei ole toimittanut työnantajalle lääkärintodistusta, vaikka työnantajan antamat menettelytapaohjeet olisivat sitä edellyttäneet. A:lle on annettu tämän ja 20.1.2003 sattuneen luvattoman poissaolon johdosta kirjallinen varoitus 10.3.2003. A ei ole tämänkään jälkeen toimittanut lääkärintodistusta poissaolostaan 20.1.2003 ennen kuin vasta työsopimuksensa irtisanomisen jälkeen. Huomattavasti jälkikäteen laadittua todistusta ei työtuomioistuimen mielestä voida vallinneissa olosuhteissa pitää luotettavana selvityksenä poissaolon asiallisesta syystä.

A on työsopimuksensa irtisanomiseen johtaneessa asiakaspalvelutilanteessa 7.3.2003 käyttänyt kieltä, joka on ollut täysin epäsopivaa ja jonka asiakkaat ovat voineet perustellusti kokea loukkaavaksi. Myös A:n muu käytös tuossa tilanteessa on ollut siinä määrin epäasiallista, että menettely on vaarantanut vakavalla tavalla merkittävän asiakassuhteen jatkumisen ja aiheuttanut siten vahingonvaaran työnantajalle. A:n menettelyyn ei ole selvitetty olleen mitään asiakkaan antamaa aihetta tai muutakaan hyväksyttävää syytä.

Työsopimuslain 7 luvun 2 §:n 3 momentin mukaan työntekijää, joka on laiminlyönyt työsuhteesta johtuvien velvollisuuksien täyttämisen tai rikkonut niitä, ei saa irtisanoa ennen kuin hänelle on varoituksella annettu mahdollisuus korjata menettelynsä. Silloin kun työntekijä rikkoo vakavalla tavalla olennaisia työsuhteesta johtuvia velvoitteita ei varoitusmenettelyn käyttäminen työsopimuslain mainitun pykälän 5 momentin mukaan ole tarpeen.

A ei ole työsuhteensa aikana ennen maaliskuun 7. päivää 2003 syyllistynyt epäasialliseen käytökseen asiakkaita kohtaan, eikä hänelle myöskään ole annettu vastaavankaltaisen syyn johdosta varoitusta. A:n kysymyksessä olevaa käytöstä on kuitenkin pidettävä hyvin moitittavana työsopimuksesta johtuvan velvoitteen rikkomuksena. Irtisanomisperusteen harkinnassa on lisäksi otettava huomioon se, että A:lla on ollut pitkään jatkuneita runsaita poissaoloja, joiden johdosta hänen kanssaan on edellisenä syksynä keskusteltu työskentelyn tehostamisesta. Tästä huolimatta hän on vähän ennen irtisanomista jäänyt kahdesti pois työstä selvittämättä poissaolon syytä työnantajan antamien ohjeiden edellyttämin tavoin. A:n rikkomuksia kokonaisuutena arvioidessaan työtuomioistuin katsoo, että työnantajalla on ollut työehtosopimuksessa tarkoitetut asialliset ja painavat perusteet hänen työsopimuksensa irtisanomiseen. A:lla ei siten ole oikeutta kanteessa vaadittuun korvaukseen.

Työtuomioistuimen ratkaisu

Oikeudenkäyntikulut

Jutun hävitessään Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT on työtuomioistuimesta annetun lain 33a §:n 1 momentin nojalla velvollinen korvaamaan Autoliikenteen Työnantajaliiton ja Helsingin Kaukokiito Oy:n oikeudenkäyntikulut. Kulujen määrä on jätetty työtuomioistuimen harkintaan. Ottaen huomioon asian laatu ja sen hoidon edellyttämät toimenpiteet on kohtuullinen korvauksen määrä 700 euroa.

Mikäli tarvitset apua, ota yhteyttä lakimieheen: https://www.tyoriitalakimies.fi/yhteystiedot/

Tapauksen löydät myös Finlexin sivuilta: https://www.finlex.fi/fi/oikeus/tt/2004/20040070