Työaikalaki on yksi tärkeimmistä palkkatyötä tekevän työntekijän oikeuksia säätävistä laeista. Koska lakiteksti voi välillä tuntua epäselvältä ja vaikeaselkoiselta jargonilta, lienee paikallaan selventää työaikalaki kansankielisesti ymmärrettäväksi. Tässä artikkelissa käsittelemme työaikalakia, jotta omien työaikaa koskevien säännösten ymmärtäminen olisi hieman helpompaa.
Uuden työaikalain tavoite
Uusi työaikalaki (872/2019) astui voimaan 1.1.2020, korvaten vuoden 1996 työaikalain. Hallitus antoi esityksensä (HE 158/2018) eduskunnalle ja esityksen pääasiallinen sisältö käsitti kuta kuinkin seuraavat tavoitteet:
Työaikalain ajantasaistaminen vastaamaan elinkeinorakenteen ja työn tekemisen tavoissa tapahtuneita muutoksia. Lisäksi tavoitteena oli täsmentää työaikalain soveltamisalaa erityisesti sellaisten työntekijöiden osalta, jotka työskentelevät johtavassa asemassa tai sellaisessa tilanteessa, jossa heillä on mahdollisuus päättää työajastaan. Ehdotuksen muutoksilla pyrittiin varmistamaan joustavat työaikajärjestelyt erilaisten yritysten ja työnantajayhteisöjen tarpeisiin sekä helpottamaan työntekijöiden työn ja yksityiselämän yhteensovittamista.
Esityksen tavoitteena oli saada laki säätämään joustotyöaikaa koskevasta työaikamallista ajasta ja paikasta riippumattomassa työssä, jossa työntekijä päättäisi itse työajastaan ja työntekopaikastaan ja työnantaja puolestaan määrittelisi tehtävät ja niitä koskevat tavoitteet sekä kokonaisaikataulun. Joustotyöaika olisi ennen kaikkea työnantajan ja työntekijän väliseen luottamukseen perustuva työaikajärjestely. Esityksessä ehdotettiin säännöstä, joka mahdollistaisi lakisääteisen työaikapankin käyttöönotosta sopimisen kaikilla työpaikoilla riippumatta siitä, onko työnantajaa sitovassa työehtosopimuksessa työaikapankkia koskevia määräyksiä. Työaikapankilla tarkoitettiin tässä yhteydessä työ- ja vapaa-ajan yhteensovitusjärjestelmää, jolla työaikaa, ansaittuja vapaita tai vapaa-ajaksi muutettuja rahamääräisiä etuuksia voidaan säästää ja yhdistää toisiinsa. Liukuvaan työaikajärjestelyyn ehdotettiin muutoksia, jotta työntekijöiden työaika olisi joustavampaa. Lisäksi haluttiin laventaa työnantajan ja työntekijän oikeutta sopia keskimääräisen työajan järjestelyistä. Jaksotyön ja säännöllisesti teetettävän yötyön haluttiin vastaavan paremmin työmarkkinoiden tarpeita. Lisäksi ehdotettiin työaikadirektiiviin perustuviin enimmäistyöaikaa ja vähimmäislepoaikoja koskevista säännöksistä.
Toisin sanoen hallituksen esityksen tavoitteena oli saada uusi työaikalaki vastaamaan työmarkkinoilla ja työelämässä tapahtuneisiin muutoksiin ja tuomaan työaikalakia enemmän nykypäivän tarpeita vastaavaksi myös etätyön ja liukuvan työajan osalta.
Säännöllisen työajan ja osa-aikatyön ero
Työaikalaki määrittelee säännöllisen työajan kahdeksaan tuntiin päivässä ja 40 tuntiin viikossa. Kuten usein käytännössä on totuttu, on säännöllinen työaika 37,5 tuntia viikossa. Työajaksi käsitetään se aika, jona työntekijä tekee töitä ja jolloin hän on velvollinen olemaan työnantajan käytettävissä. Työnantajan käytettävyys ei suinkaan tarkoita nykyään sitä, että työntekijän on oltava fyysisesti työpaikalla vaan kuten nykyään tiedämme, on jotkin työt mahdollista suorittaa myös työpaikan ulkopuolella. Työntekopaikka määrittyy kuitenkin työnantajan määräämällä tavalla, eikä laki ota siihen kantaa.
Vaikka työaika voi olla joustavaa, on sen kuitenkin tasoituttava sekä työehtosopimuksen että työaikalain mukaisesti. Ruokatunti ja työmatkat eivät työaikalain mukaan kuulu työaikaan ja tämä selittääkin sen, miksi 40 tunnin mittainen työaika onkin todellisuudessa 37,5 tuntia. 40 tunnista on siis jo yleensä valmiiksi vähennetty puolen tunnin mittainen ruokatauko, joka on työntekijälle palkatonta aikaa.
Kuten nimikin jo kertoo, on osa-aikatyö säännöllistä työaikaa lyhyempi. Osa-aikatyötä tekevä työntekijä tekee siis joko alle viisipäiväistä työviikkoa, alle 8-tuntista työpäivää tai näiden kahden yhdistelmää. Jos siis teet vaikkapa 20-tuntista työviikkoa tai työskentelet neljänä päivänä viikossa, olet osa-aikainen työntekijä. Osa-aikatyöstä sovitaan joko työnantajan päätöksellä tai yleisimmin työsopimuksella. Sekä työnantajalla että työntekijällä on oikeus ehdottaa osa-aikatyötä.
Muista, että työnantajan päätökseen osa-aikatyöstä vaaditaan aina tuotannolliset ja taloudelliset syyt!
Lyhennettyä työaika ja liukuma
Joskus elämässä tulee tilanteita, jolloin lyhennetty työaika voi olla paikallaan. Työntekijällä onkin oikeus pyytää lyhennettyä työaikaa terveydellisiin tai sosiaalisiin syihin vedoten. Työnantajalla puolestaan on velvollisuus pyrkiä järjestämään lyhennetty työaika (eli osa-aikaisuus) mahdollisuuksien mukaan. Mikäli työnantaja kieltäytyy, on tähän oltava perustelut. On hyvä pitää mielessä, että lyhennetystä työajasta on aina tehtävä määräaikainen työsopimus. Liukuva työaika on oiva tapa helpottaa arjen sujuvuutta ja työn stressaavuuden vähentämistä. Tämä vielä joskus miltei olematon työskentelytapa on nykyään arkipäivää monellakin alalla. Liukuvalla työajalla pyritään siis tarjoamaan joustavuutta työn alkamis- ja päättymisajankohdan saralla. Liukuvassa työajassa työntekijällä on siis mahdollisuus päättää työn alkamisesta ja loppumisesta ennalta sovittujen kellonaikojen puitteissa. Liukuva työaika antaa työntekijälle mahdollisuuden myös alittaa tai ylittää säännöllisen työajan kuitenkin niin, että liukuman kertymä on enintään +- 40 tuntia. Tutumpi nimitys tälle on saldo ja plus- sekä miinussaldojen käsite lienee tuttua jo useimmille meistä. Myös liukuvasta työajasta sovitaan työsopimuksessa. Liukumasta ei makseta korvausta, vaan plussat voi käyttää esimerkiksi ylimääräisenä vapaapäivänä. Ylityöstä sen sijaan maksetaan erillinen korvaus.
Muista, ettei liukuva työaika ole sama kuin ylityö!
Miten on yli- ja sunnuntaitöiden laita?
Ensin on hyvä tiedostaa lisä- ja ylityön ero.
Ylityö on sananmukaisesti työtä, joka ylittää säännöllisen työajan. Ylitöitä on mahdollista tehdä vain työnantajan suostumuksella tai pyynnöstä, ja ylitöille on asetettu maksimiraja. Ylityön yläraja on 138 tuntia/4 kuukautta tai 250 tuntia/vuosi. Työnantajalla ei ole oikeutta vaatia työntekijältä ylitöitä eikä niihin ole työntekijänä suostuttava. Lisäksi työntekijällä on oikeus saada erillinen ylityökorvaus, joka voidaan maksaa joko rahana tai vapaan muodossa.
Lisätyö puolestaan tarkoittaa työnantajan pyynnöstä tai suostumuksesta tehtävää, säännöllisen työajan puitteissa, mutta sovitun työajan lisäksi tehtävää työtä. Konkreettinen esimerkki lisätyöstä on, että työntekijä tekee 8 tuntisen työpäivän 7,5 tunnin sijasta.
Sunnuntaityö tarkoittaa sunnuntaina tai muuna kirkollisena juhlapäivänä tehtävää työtä ja siitä tulee aina maksaa 100 prosentilla korotettu palkka eli kansankielellä tuplapalkka. Tuplapalkkaa ei ole mahdollista vaihtaa palkalliseen vapaa-aikaan, ellei asiasta ole erikseen työehtosopimuksessa niin sovittu.
Entäpä lepo ja tauot?
Työntekijä on oikeutettu sekä päivittäiseen että vuorokausi- ja viikkolepoon.
Mikäli työpäivä kestää yli kuusi tuntia, eikä työntekijän työpaikallaolo ole välttämätöntä, on hänelle annettava vähintään tunnin kestävä tauko, jonka aikana työntekijä saa poistua työpaikalta. Tauko voidaan myös sopia lyhyemmäksi (min. 30 min) mittaiseksi tauoksi, ellei työehtosopimus ole tälle esteenä. Jos työaika ylittää kymmenen tuntia, on työntekijälle annettava lisäksi enintään puolen tunnin tauko kahdeksan tunnin työskentelyn jälkeen.Työntekijä on oikeutettu 11 tunnin keskeytymättömään lepoaikaan joka päivä. Tästä on mahdollista poiketa, mikäli kyseessä on jaksotyö, joustotyöaika tai liukuva työaika.Työnantajalla on velvollisuus järjestää työntekijälle 35 tunnin pituinen ja yhtäjaksoinen lepoaika jokaista viikkoa (7 vrk) kohden ja se on annettava sunnuntain yhteydessä, mikäli mahdollista. Viikkolepo voidaan kuitenkin järjestää keskimäärin 35 tunniksi 14 vuorokauden ajanjakson aikana. Lepoajan tulee olla vähintään keskeytymätön 24 tunnin jakso kunkin seitsemän päivän aikana.
Heräsikö kysyttävää? Ole rohkeasti yhteydessä osaaviin lakimiehiimme!
Työaikalaki: Työaikalaki 872/2019 – Säädökset alkuperäisinä – FINLEX ®