TT 1999-58 Työsopimuksen purkaminen – luottamuspula – epärehellisyys

4.8.2021 / , , , , , , , , / Kirjoittaja
TT 2012-135 Työsopimuksen purkaminen - luottamuspula

Tässä artikkelissa käydään tarkemmin läpi työtuomioistuimen ratkaisua TT:1999-58 koskien työntekijän työsopimuksen purkamista johtuen siitä että oli anastanut useamman kerran rahaa työntekijöiden kahvikassasta.

Työnantaja oli purkanut postinjakajan työsopimuksen vedoten tämän epärehelliseen toimintaan. Postinjakaja oli useamman kerran ottanut työpaikan työntekijöiden kahvikassasta rahaa omaan käyttöönsä. 

Vilpillinen menettely ei ollut kohdistunut postinjakajan työtehtäviin tai postin asiakkaisiin, mutta se oli tapahtunut välittömästi työhön liittyvissä olosuhteissa. Työnantaja oli perustellusti voinut edellyttää työntekijältä postinjakajan työssä ehdotonta luotettavuutta. Postinjakaja oli menettelyllään rikkonut sen luottamuksen, jota työsuhteessa voitiin kohtuudella edellyttää. Työnantajalla oli tämän vuoksi ollut tärkeä syy purkaa postinjakajan työsopimus. 

Työnantajaliitto ei ollut laiminlyönyt asiassa valvontavelvollisuuttaan.

TUOMIO

KANNE 

Vaatimukset 

Postiliitto on vaatinut työtuomioistuinta 

  • vahvistamaan, että Suomen Posti Oy on menetellyt työehtosopimuksen liitteenä olevan irtisanomissuojapöytäkirjan 2 ja 22 §:ien vastaisesti purkaessaan postinjakaja A:n työsopimuksen, 
  • harkitsemaan, ovatko asiassa ilmenneet olosuhteet sellaiset, että on olemassa edellytykset A:n työsuhteen palauttamiselle, 
  • velvoittamaan Suomen Posti Oy:n suorittamaan A:lle, mikäli Suomen Posti Oy tuomiossa asetetun määräajan kuluessa tarjoaa A:lle tämän työsopimuksen edellyttämää työtä, korvauksena aiheutuneesta vahingosta 106 850 markkaa ja tälle erälle laillista korkoa 12.3.1999 lukien, 
  • velvoittamaan Suomen Posti Oy:n, mikäli A:n työsuhdetta ei palauteta, maksamaan A:lle irtisanomisajan palkkaa lomakorvauksineen 67 956,60 markkaa ja tälle erälle laillista korkoa 12.3.1999 lukien sekä korvausta perusteettomasta työsopimuksen päättämisestä 256 440 markkaa ja tälle erälle laillista korkoa 12.3.1999 lukien, 
  • tuomitsemaan Työnantajaliitto Allianssi TLA:n valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä hyvityssakkoon, ja 
  • velvoittamaan Suomen Posti Oy:n ja Työnantajaliitto Allianssi TLA:n yhteisvastuullisesti korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen. 
Perusteet 

A oli tullut Suomen Posti Oy:n edeltäjän, Posti- ja Lennätinlaitoksen palvelukseen 17-vuotiaana 21.5.1960. A oli ollut Suomen Posti Oy:n palveluksessa työnantajan suorittamaan työsuhteen purkamiseen 12.3.1999 asti. 

Työsuhteen purkamisperusteeksi oli ilmoitettu A:n epärehellinen toiminta. A oli ottanut rahaa kahvikassasta, mutta vain noin 150 markkaa. A oli itse ollut halukas selvittämään asiaa perusteellisemmin, mutta ei ollut kyennyt tähän työnantajan toimenpiteiden vuoksi. Kemin postissa oli tapahtuma-aikoihin kadonnut arvopostia, joiden tapausten selvittäminen oli A:n työsuhdetta purettaessa vielä ollut kesken. Myöhemmin oli työpaikalla saatu kiinni henkilö, jonka epäiltiin syyllistyneen muun muassa arvopostin anastuksiin. 

A:n väitetystä epärehellisyydestä oli keskusteltu työnantajan edustajan kanssa ensimmäisen kerran vuoden 1998 loppupuolella. Työntekijöiden puolelta asian oli ottanut esille myös luottamusmies. Työnantaja ei ollut tämänkään jälkeen ryhtynyt mihinkään toimenpiteisiin. A:ta itseään ei ollut kuultu tässä vaiheessa, vaikka työnantajalle oli nimenomaan kerrottu väitetystä epärehellisyydestä. 

Purkamisilmoituksessa oli todettu, että A:ta oli kuultu purkuperusteista. A ei kuitenkaan ollut tiennyt asiasta etukäteen eikä hän ollut näin ollen kyennyt arvioimaan mahdollisen avustajan tarpeellisuutta. Työsopimuksen purku oli tullut A:lle täytenä yllätyksenä. 

A:n teon ei voitu sanoa kohdistuneen suoraan Suomen Posti Oy:hyn. A:n väitetty epärehellisyys ei ollut myöskään kohdistunut Suomen Posti Oy:n asiakkaisiin. Pääasiassa työntekijöiden, mutta myös satunnaisesti täysin talon ulkopuolistenkin käyttämä kahvio kahvikassoineen ei kuulunut Suomen Posti Oy:n varsinaiseen toimialaan. Henkilöstön ylläpitämä kahviotoiminta ei ollut taloudellisessa yhteydessä Suomen Posti Oy:n liikevaihtoon. Kahvikassasta vastasivat työntekijöiden joukosta tehtäviin valitut henkilöt vuorollaan tiettyjen jaksojen ajan. Työnantaja ei ollut käytännössä osallistunut lainkaan kahvikassan maksusuoritusten valvontaan, vaan työntekijät olivat täysin vastanneet kahvikassan toiminnasta. Kahvin maksu tapahtui siten, että jokainen maksoi itsenäisesti ennalta sovitun markkamäärän kahvistaan. Maksut oli kerätty yleensä lippaaseen tai lautaselle, josta jokainen oli voinut tarvittaessa ottaa vaihtorahaa. Kahvikassa oli käytännössä toiminut periaatteella, että jos kahvin juoneella ei ollut kyseisellä hetkellä pikkurahaa maksaa kahviaan, oli hän voinut maksaa kyseessä olevan summan esimerkiksi seuraavan kerran kahviossa asioidessaan. Kahvion toimintaperiaatteista ei ollut olemassa kirjallisia ohjeita. 

Työsopimuslain 44 §:n 1 momentin mukaan työnantajan työsopimuksen purkamisoikeus raukesi, ellei syy ollut jo aiemmin menettänyt merkitystään, viikon kuluttua siitä, kun aihe purkamiseen oli ilmaantunut. Työnantajan reagoimattomuus osoitti osaltaan, että A:n väitettyä epärehellisyyttä ei ollut pidettävä sellaisena käyttäytymisenä tai työnantajan vahingonvaaran piiriin luettavana seikkana, jonka johdosta työsopimus voitiin välittömästi vaatia purettavaksi. A:lle ei ollut annettu väitetyn epärehellisyyden vuoksi suullista tai kirjallista varoitusta. Hän oli hoitanut työtehtävänsä työnantajan antamien toimintaohjeiden mukaisesti eikä ollut syyllistynyt työtehtäviensä hoitamisessa minkäänlaiseen huolimattomuuteen. 

Luottamuspula irtisanomisperusteena edellytti yleensä huomattavaa työnantajan etujen vastaista toimintaa. Oikeuskäytännössä oli luottamuspulan merkitys ollut sitä suurempi mitä korkeammassa asemassa olevasta työntekijästä oli epärehellisyystapauksessa ollut kyse. A oli työsopimuksensa mukaisesti suorittavan tason työntekijä ilman esimerkiksi työnjohtovaltuuksia. A:n työnantaja oli todistetusti tiennyt mahdollisista epärehellisyysväitteistä, mutta ei ollut näiden väitteiden johdosta ryhtynyt toimenpiteisiin. Työnantajan menettelytapa osoitti, että Suomen Posti Oy:n taholta A:n väitetty epärehellisyys oli jo alkuvaiheessa katsottu sen arvoiseksi, että työsuhteen voimassaoloon liittyvien toimenpiteiden käyttäminen oli epäsuhteessa tapahtuman kokonaisarviointiin. 

A:n väitetty, ei suoranaisesti työtehtäviin liittyvä epärehellisyys, ei ollut riittävä syy työnantajan väittämälle luottamuspulalle, koska työnantajalla oli katsottava olleen mahdollisuus direktiovaltansa puitteissa keskustella asiasta A:n kanssa heti kyseessä olevasta epäilystä tiedon saatuaan. Kahvikassan toimintaperiaatteena oli ollut itselaskutuskäytäntö, jossa ylläpitokustannusten minimointitarkoituksessa tietoisesti otettu riski mahdollisten väärinkäytösten ilmenemisestä oli ollut olemassa. Jälkikäteen näitä väärinkäytöksiä ja niihin markkamääräisesti syyllisiä oli kahvikassan toimintatapa huomioon ottaen erittäin vaikea todentaa, mikä seikka ei kuitenkaan saanut johtaa siihen, että epäilyjen kohteeksi jossakin vaiheessa joutunut henkilö joutui todistamaan itse syyttömyytensä tai joutui syyllisyyttä sen tarkemmin tutkimatta rankaisutoimenpiteiden kohteeksi. Kahvikassan toimintaperiaate ja sen taloudellinen sekä tosiasiallinen yhteys Suomen Posti Oy:hyn huomioon ottaen oli kohtuutonta, että virallisesti kokonaan todentamattomien vähäisten kahvikassan väärinkäytösten seurauksena kassan toimintaan osallistumaton työnantajataho käytti väitettyä epärehellisyyttä perusteena työsopimuksen purkamiselle. 

A:n työsopimuksen purun perusteena käytettyä epärehellisyyttä ei ollut ilmoitettu poliisin tutkittavaksi. Kukaan ei ollut tehnyt asiassa rikosilmoitusta eikä kenelläkään ollut asian suhteen vaatimuksia. 

Suomen Posti Oy oli purkanut A:n työsopimuksen vastoin työehtosopimuksen määräyksiä. Ottaen huomioon asiassa ilmenneet olosuhteet kokonaisuudessaan, erityisesti purun syyn, työnantajan toiminnan laajuuden ja työnantajan palveluksessa olevien työntekijöiden määrän, A:n halun ja tosiasialliset mahdollisuudet palata entiseen työhönsä sekä hänen muut olosuhteensa, oli olemassa edellytykset työsuhteen palauttamiselle. A itse oli kykenevä ja halukas palamaan entiseen työhönsä. A:n henkilöön tai työpaikkaan ei liittynyt seikkoja, joiden vuoksi A ei voisi palata entiseen työhönsä. 

A:n työttömyys oli jatkunut työsopimuksen purkamisesta saakka. Vaihtoehtoista korvausta vaadittiin A:lle aiheutuneesta taloudellisesta vahingosta 10 kuukauden palkkaa vastaavana korvauksena. A:lla oli oikeus saada irtisanomisajan palkka laiminlyödyltä irtisanomisajalta. A:n kuukausipalkka oli työsuhteen päättyessä ollut 10 685 markkaa. 

Työsuhteen purkuperusteen vuoksi A:n mahdollisuudet saada uutta työtä olivat huonot. Kemin seudulla, samoin kuin koko maassa vallitsevan huonon työllisyystilanteen vuoksi A tuli todennäköisesti jäämään pitkäaikaisesti työttömäksi. Myös vähäisen pohjakoulutuksen ja yksipuolisen työkokemuksen vuoksi A:n oli vaikea hakeutua muihin tehtäviin. A:n koulutus oli kansakoulu, jonka lisäksi hän oli vuonna 1962 käynyt työtehtävien edellyttämän postimieskurssin. A:lla oli kolme lasta, joista kaksi asui vielä kotona. A:n lapsista yksi oli alaikäinen. 

Työnantajan korvausvelvollisuutta vähentäviä seikkoja ei ollut olemassa. Vaadittua 24 kuukauden palkkaa vastaavaa korvausta voitiin pitää kohtuullisena, kun otettiin huomioon työnantajan asema miljardiluokan yrityksenä, siihen liittyvä palkanmaksukyky, A:n mahdollisuus saada ammattiaan ja koulutustaan vastaavaa työtä sekä A:n työsuhteen pitkä kesto. 

Työnantajaliitto Allianssi TLA ei ollut valvonut, että Suomen Posti Oy noudattaa työehtosopimusta. Erimielisyysneuvotteluissa työnantajaliitto oli hyväksynyt Suomen Posti Oy:n menettelyn. 

VASTAUS 

Vastaus kannevaatimuksiin 

Työnantajaliitto Allianssi TLA ja Suomen Posti Oy ovat kiistäneet kanteen, vaatineet sen hylkäämistä ja Postiliiton velvoittamista korvaamaan vastaajapuolen oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen. 

Kanteen kiistämisen perusteet 

A oli työaikana ja työpaikalla ottanut työntekijöiden ylläpitämän kahvion kassasta rahaa itselleen. Tätä oli tapahtunut useita kertoja. Näin ollen kyseessä oli toistuva epärehellinen toiminta. 

A oli 12.3.1999 kieltänyt aluksi jyrkästi epärehellisen tekonsa, mutta työnantajan kertoessa tapauksille olevan silminnäkijätodistajan hän oli tunnustanut työnantajan edustajalle ottaneensa rahaa useita kertoja kahvikassasta. A:n oman ilmoituksen mukaan rahamäärä oli yhteensä 248 markkaa. Näin tarkan summan ilmoittaminen antoi aiheen epäillä, että A on saattanut jopa pitää luetteloa anastamistaan varoista, joten kyseessä oli järjestelmällinen ja suunniteltu epärehellinen teko. Koska määrä oli perustunut yksinomaan A:n ilmoitukseen, oli myöskin mahdollista, että A:n anastama summa oli tätäkin suurempi. 

Huhut ja epäilyt A:n epärehellisestä toiminnasta oli saatettu työntekijöiden taholta työnantajan ja pääluottamusmiehen tietoon vuoden 1999 tammikuussa. Työnantaja oli toiminut asianmukaisesti, sillä pelkkien huhujen perusteella ei voitu ryhtyä toimenpiteisiin. Samanaikaisesti oli ollut vireillä tutkimuksia rahakirjeiden katoamisesta myös siinä työpaikassa, jossa A oli työskennellyt. A ja muut kyseisen työpaikan työntekijät olivat olleet mahdollisia epäiltyjä kyseisten kirjeiden katoamiseen. Työnantaja oli asian riittävästi varmistuttua puuttunut asiaan epärehellisten tekojen edellyttämällä tavalla. Työsuhde oli purettu 12.3. eli heti A:n kuulemisen jälkeen A:n jäätyä todistettavasti kiinni itse teosta 11. ja 12.3.1999. Myöhemmin oli käynyt ilmi, että A:n toiminta oli jatkunut jo pitkään, mutta työtoverit ja pääluottamusmies eivät olleet puuttuneet asiaan. Työnantaja oli puuttunut kaikkeen todettuun epärehellisyyteen asianmukaisella vakavuudella, sillä Suomen Posti Oy:n maine luotettavana postilähetysten kuljettajana edellytti kaiken epärehellisen toiminnan välitöntä poistamista. 

A:n jatkuva näpistely osoitti epärehellisyyttä. A oli ottanut kahvikassasta rahaa useita kertoja. Kyseessä ei ollut vahingossa tapahtunut teko, vaan harkittu, jatkuva ja tahallinen toisten rahavarojen anastaminen. A:n epärehellisen toiminnan teki raskauttavaksi ja törkeäksi se, että se oli tapahtunut työpaikalla, työaikana ja toistunut useita kertoja pitkän aikaa. Sillä seikalla, että A oli palauttanut kassaan anastamansa varat, ei ollut merkitystä, sillä takaisin maksaminen oli tapahtunut vasta anastamisesta kiinni jäämisen jälkeen. Suomen Posti Oy ei ollut asiasta tehnyt rikosilmoitusta, koska anastuksen kohteena eivät olleet olleet sen varat. Tämä seikka ei sinänsä tehnyt A:n tekoja Suomen Posti Oy:n kannalta vähemmän tuomittaviksi. 

A:n rahavarojen anastukset olivat tahallisia, laskelmoituja ja pitkän aikaa toistuneita epärehellisiä tekoja. A:n menettely oli rikkonut sen luottamuksen, mitä tässä työsopimussuhteessa suoritustason työntekijältä edellytettiin. 

A:lla oli ollut pitkän aikaa jatkunut alkoholiongelma, jonka johdosta hän oli saanut varoituksia. A oli myös joutunut asiakkaiden taholta valitusten kohteeksi käyttäytymisestään jakelureitillä. Nämä seikat eivät sinänsä olleet vaikuttaneet palvelussuhteen päättämiseen. 

Työpaikalla tapahtuneeseen epärehelliseen toimintaan oli käytännön työelämässä ja oikeuskäytännössä suhtauduttu ankarasti, jolloin vähäinenkin epärehellisyys oli yleensä katsottu lailliseksi työsuhteen päättämisperusteeksi. 

Postityö vaati työntekijältä korostettua luotettavuutta ja rehellisyyttä. Postityössä käsiteltiin jatkuvasti asiakkaiden postiin jättämiä ja sen kuljetettavaksi tarkoitettuja lähetyksiä. Postityön luonteeseen kuului, että työntekijä oli jatkuvasti tekemisissä toiselle yritykselle tai henkilölle eli postin asiakkaille kuuluvan omaisuuden kanssa. Tämän vuoksi Suomen Posti Oy:n palveluksessa olevilta työntekijöiltä edellytettiin, että heidän tuli olla erityisen luotettavia ja rehellisiä. Tämä ilmeni myöskin postitoimintaa koskevissa säännöksissä ja turvamääräyksissä. A:n työsopimuksesta ilmeni myös se tavanomaisesta työsopimuksesta poikkeava lausuma, että salassapitovelvollisuus oli voimassa työsuhteen päätyttyäkin. Tämäkin osaltaan kuvasi postityön erityisluonnetta ja luotettavuusvaatimuksia, joita postityöntekijälle oli asetettu. 

Työnantajan kannalta oli erityisen tärkeää, että postin varat ja työntekijän omat varat eivät saaneet mennä sekaisin, eikä työntekijä milloinkaan saanut ottaa käyttöönsä hänelle kuulumattomia varoja. Tämän vuoksi oli Suomen Posti Oy:n kunkin työntekijän pystyttävä erottamaan omat ja vieraat varat toisistaan. Näin ollen epärehellisyyteen, ilmenipä se vaikka toisten työntekijöiden omaisuuteen puuttumisena, oli työnantajan tartuttava asian vaatimalla tavalla. Tässä tapauksessa näin oli tapahtunut heti, kun A:n epärehelliset teot oli voitu näyttää toteen. 

A oli todistettavasti anastanut kahvikassasta muiden varoja ja tämä osoitti selkeästi sellaista epärehellisyyttä, jota Suomen Posti Oy työnantajana ei voinut hyväksyä keneltäkään palveluksessaan olevalta työntekijältä. Postityössä oli rehellisyydellä erityisen suuri merkitys. Toisten varojen anastamisella, vaikka se ei ollutkaan kohdistunut työnantajaan tai asiakkaiden omaisuuteen, A oli osoittanut, että hänellä ei ollut sitä rehellisyyttä, mitä työnantaja postityössä ehdottomasti edellytti. A:n teon kaltainen tapaus olisi julkisuuteen levinneenä ollut omiaan huonontamaan Suomen Posti Oy:n mainetta luotettavana postilähetysten käsittelijänä ja jakajana, mikäli työnantaja ei olisi asiaan puuttunut. 

Suomen Posti Oy ei ollut rikkonut sopimusmääräyksiä purkaessaan A:n työsopimuksen epärehellisyyden johdosta. Mikäli työnantajan maksettavaksi, vastoin työnantajapuolen käsitystä, tuomittaisiin korvausta sopimuksenvastaisesta työsopimuksen purkamisesta, oli olemassa useita korvauksen määrää vähentäviä seikkoja. Ansionmenetyksen osalta oli otettava huomioon A:lle maksetut ja maksettavat ansiosidonnaiset työttömyyspäivärahat ja hänen mahdollisesti ansaitsemansa muut tulot. Lisäksi vähentävinä tekijöinä tuli ottaa huomioon A:n pitkään toistunut epärehellinen toiminta ja sen johdosta menetetty luottamus ja luotettavuus toimia Suomen Posti Oy:n työntekijänä. Näistä syistä ei ollut myöskään mahdollista palauttaa A:n työsuhdetta. 

Suomen Posti Oy:llä oli ollut perusteet työsuhteen purkamiselle, joten Työnantajaliitto Allianssi TLA ei ollut laiminlyönyt työehtosopimuslain mukaista valvontavelvollisuuttaan. Mikäli vastoin työnantajapuolen kantaa katsottaisiin, että Suomen Posti Oy oli purkanut A:n työsopimuksen vastoin työehtosopimuksen säännöksiä, oli Työnantajaliitto Allianssi TLA:lla ollut perusteltu syy uskoa, että Suomen Posti Oy oli purkaessaan työsopimuksen menetellyt säännösten mukaisesti. Tästäkään syystä ei hyvityssakkoa valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä voitu tuomita. 

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU 

Perustelut 

A:n työsopimuksen purkaminen 

Suomen Posti Oy:n Kemin pääpostin luottamusmies on ensimmäisen kerran tammikuussa 1999 kertonut työnantajan edustajalle, että postinjakaja A:n epäiltiin ottavan rahaa työpaikan kahvikassasta. Seuraavan maaliskuun 12. päivänä oli kaksi työntekijää ilmoittanut työnantajalle nähneensä A:n ottaneen kahvikassasta rahaa 11. ja 12. 3.1999. 

Kuultaessa A:ta 12.3.1999 tämä on aluksi kiistänyt anastukset, mutta saatuaan tietää teoilla olleen silminnäkijöitä hän on ne myöntänyt. Ottamiensa rahojen määräksi hän itse on työnantajalle ilmoittanut 248 markkaa. Tämän määrän hän on luottamusmiehen välityksellä palauttanut kahvikassaan 17.3.1999. 

A:n työsopimus on purettu 12.3.1999. Purkuilmoituksen mukaan syynä työsopimuksen purkamiseen on ollut A:n epärehellinen toiminta. 

Työsuhteen päättämisperusteet 

A on edellä todetun mukaisesti heti asian paljastuttua myöntänyt ottaneensa rahaa kahvikassasta 248 markkaa. Asiasta käydyissä erimielisyysneuvotteluissa 19.4.1999 ja 3.5.1999 tätä seikkaa ei ole riitautettu, mutta tuolloin työntekijäpuolelta on katsottu, että työsopimuksen purkaminen on ollut tällaisesta teosta olosuhteet huomioon ottaen kohtuuton seuraamus. Työtuomioistuimessa kuultuna A on kertonut lainanneensa pääpostin työntekijöiden kahvikassan vaihtorahojen lautaselta tupakkaostoksia varten eri kerroilla yhteensä 150 markkaa. Hän on kertonut maksaneensa lainansa aina takaisin ja olleensa 12.3.1999 velkaa kahvikassaan 20 markkaa. A:n mukaan kahvikassan toiminta oli siten järjestetty, että kahvit saattoi maksaa myös jälkeenpäin, jos sopivaa rahaa ei sattunut sillä kertaa olemaan. Kahvikassa oli A:n käsityksen mukaan käytännössä myös työntekijöiden vippikassa, josta oli mahdollista lainata rahaa omiin tarpeisiin. 

Työtuomioistuimessa on todistajana kuultu postinjakajaa, joka on kertonut nähneensä 12.3.1999 A:n ottaneen rahaa kahvikassasta. Todistaja oli istunut siinä pöydässä, jolla kahvikassa oli. Vaihtorahalautasella oli ollut 1, 5 ja 10 markan kolikot. A oli vaihtanut rahaa niin, että sen jälkeen lautasella oli ollut kaksi markan kolikkoa, joten hän oli ottanut 5 ja 10 markan kolikot. Ainakin kolme muuta työntekijää oli kertonut todistajalle nähneensä A:n ottavan samalla tavalla rahaa kahvikassasta. Postinjakajan kertoman mukaan kahvikassassa olevia rahoja ei ollut lupa lainata. Myöskään kahvin juominen velaksi ei ollut tapana. Kahvikassa on toiminut vastaavalla tavalla ilmeisesti ne 35 vuotta, jotka todistaja on ollut työssä kyseisessä työpaikassa, eikä samanlaisia ongelmia sen toiminnassa ole aiemmin ollut. 

Myös todistajana kuultu jakeluesimies on kertonut, että kahvikassa ei ollut niin sanottu vippikassa, josta työntekijät olisivat voineet rahaa lainata. Työnantaja oli hankkinut kahvioon kahvi- ja virvoitusautomaatit, mutta sen lisäksi myytiin tavallista kahvia. Työntekijät huolehtivat keskenään kahvion toiminnasta ja hankinnoista. Kahviota käytti päivittäin 50-60 henkilöä ja rahaa kertyi kassaan keskimäärin noin 280 markkaa päivässä. Rahoja säilytettiin lukitussa, raha-aukolla varustetussa lippaassa, minkä lisäksi sen vieressä olevalla lautasella oli lähinnä kolikoita vaihtorahoiksi ja automaatteja varten. Todistajan kertoman mukaan kahvikassan toiminnassa oli ollut aika ajoin ongelmia siinä suhteessa, että vaikka hinnat oli asetettu niin, että tulojen olisi pitänyt riittää menoihin, kassaan ei aina kertynyt tarpeeksi rahaa edes tarvittavien hankintojen tekemiseen. Tällaisia ongelmia oli ollut jo silloin, kun A ei vielä ollut työskennellyt pääpostissa. Sensijaan varkaustapauksia ei aiemmin ollut todettu. 

Kevättalvella 1999 oli jakeluesimiehen tietoon tullut huhuja, että A mahdollisesti ottaa rahaa kahvikassasta. Talven 1999 aikana oli alueella, jolla A:kin jakoi postia, kadonnut rahakirjeitä ja tämän asian selvittely oli meneillään siinä vaiheessa, kun kahvikassaepäselvyydet olivat tulleet esille. Nämä uudet seikat olivat omiaan kohdistamaan epäilyt A:han. Kun eräät työntekijät olivat 12.3.1999 kertoneet todistajalle, että A:n oli nähty ottavan kahvikassasta rahaa, hän oli ilmoittanut asiasta aluepäällikölle ja A:n työsopimus oli purettu. Rahakirjeiden katoamisten selvittelyn yhteydessä oli käynyt sittemmin ilmi, että A ei ollut henkilö, joka oli kirjeitä anastanut. 

Todistajana on kuultu myös työpaikan luottamusmiestä, joka on kertonut, että tammikuussa 1999 oli eräs työntekijä kertonut nähneensä A:n ottaneen rahaa kahvikassasta. Luottamusmies oli samana päivänä kertonut asiasta aluepäällikölle. Luottamusmiehen tietämän mukaan myös pääluottamusmies oli ollut saman asian vuoksi yhteydessä aluepäällikköön ennen maaliskuun puoliväliä. Asia oli työpaikalla ollut ilmeisesti yleisesti tiedossa, mutta luottamusmiehillä ei kuitenkaan ollut omakohtaisia havaintoja A:n menettelystä ja työtoverit olivat olleet haluttomia siitä työnantajalle kertomaan. Sen jälkeen, kun eräs työntekijä oli A:n menettelystä tuohtuneena kertonut asiasta ja vaatinut toimenpiteitä, asian selvittely oli käynnistynyt. 

Luottamusmiehen kertoman mukaan käytäntö on ollut sellainen, että kahvin on voinut maksaa myöhemminkin. Jossakin vaiheessa kahvion seinällä oli ollut lista, jolle oli voinut merkitä ottamansa ja maksamatta jääneet ostokset. Tämä käytäntö ei kuitenkaan ollut enää voimassa. Kahvikassasta ei sensijaan saanut ottaa rahaa lainaksi. Vastaavalla tavalla kahvikassan toiminnasta on kertonut todistajana kuultu toinen postinjakaja. 

Työtuomioistuimessa kuullut todistajat ovat kaikki kertoneet, että työnantaja on edellyttänyt työntekijöiltä ehdotonta rehellisyyttä. Epärehellisyys on johtanut työsuhteen päättymiseen. 

Työtuomioistuimelle esitetty selvitys osoittaa, että A on ottanut kahvikassasta omaan käyttöönsä rahaa useammalla eri kerralla yhteensä ainakin myöntämänsä 150 markkaa. A:n vasta tässä oikeudenkäynnissä antama selitys rahojen lainaamisesta ja palauttamisesta ei ole uskottava. A:n menettelystä esitetty selvitys päinvastoin viittaa siihen, että hänen tarkoituksenaan ei alunalkaenkaan ole ollut maksaa ottamiaan rahoja takaisin. Työnantajalla on tämän vuoksi ollut perusteet katsoa A:n syyllistyneen epärehelliseen menettelyyn. 

Oikeudellinen arviointi 

Sovellettavan irtisanomissuojapöytäkirjan mukaan työnantaja ei saa irtisanoa työntekijän työsopimusta ilman työsopimuslain 37 §:n 2 momentin mukaista erityisen painavaa syytä. Tällaisina syinä pidetään muun muassa syitä, joiden johdosta työsopimuksen purkaminen työsopimuslain mukaan on mahdollista. 

Työnantajan tietoon on talvella 1999 tullut epäilyt, joiden mukaan A on ottanut kahvikassasta rahaa. Tuolloin on ollut käynnissä selvittelytyö rahaa sisältäneiden kirjeiden katoamisesta. A on ollut yksi syylliseksi epäillyistä. Tämän asian selvittäminen on ollut postin toiminnan kannalta ensisijainen asia. Työnantajalla ei ole myöskään näytetty olleen ainakaan kahvikassaepäselvyyksien selvittelyn alkuvaiheessa käytettävissä sellaisia tietoja, joiden perusteella se olisi välittömästi voinut puuttua A:n epäiltyyn epärehelliseen toimintaan. Se, että työnantaja ei tässä tilanteessa ole ryhtynyt tapahtunutta tehokkaampiin toimenpiteisiin A:n anastusepäilyjen selvittämiseksi ei työtuomioistuimen mielestä siten osoita, että työnantaja olisi pitänyt A:n epäiltyä menettelyä vähämerkityksellisenä. Työnantaja onkin heti 12.3.1999, kun A:n menettely on jatkunut ja sille on ilmoittautunut silminnäkijä, purkanut työsopimuksen. Työnantaja on siten toimittanut työsopimuksen purkamisen heti purkuperusteen tultua työnantajan tietoon. 

Työsuhteen päättäminen on ollut sen käytännön mukainen, jota Postissa on noudatettu työntekijän syyllistyttyä työssään epärehelliseen menettelyyn. Työsuhteen päättäminen tällaisissa tapauksissa ei ole edellyttänyt, että työntekijää olisi ensin asiasta varoitettu. 

A:n vilpillinen menettely ei ole kohdistunut hänen työtehtäviinsä, mutta se on tapahtunut työaikana työtiloissa ja muutoinkin välittömästi työhön liittyvissä olosuhteissa. A on postinjakajana työskennellyt ammatissa, jossa työnantaja on perustellusti voinut edellyttää työntekijältä ehdotonta luotettavuutta. Anastetun omaisuuden määrä on sinänsä ollut suhteellisen vähäinen, mutta A:n teot ovat sellaisenaan osoittaneet epärehellisyyttä ja siten rikkoneet tässä työsopimussuhteessa edellytettävän työnantajan ja työntekijän välisen luottamuksen. Suomen Posti Oy:llä on näin ollen ollut tärkeä syy purkaa A:n työsopimus. 

Työtuomioistuimen ratkaisu

Kun A:n työsopimusta ei ole päätetty irtisanomissuojapöytäkirjan vastaisesti, ei vaatimus työsuhteen palauttamisesta tule arvioitavaksi. A:lla ei liioin ole oikeutta vaadittuihin korvauksiin. 

Edellä lausuttu huomioon ottaen Suomen Posti Oy ei ole A:n työsopimuksen purkaessaan menetellyt irtisanomissuojasopimuksen vastaisesti eikä myöskään Työnantajaliitto Allianssi TLA ole laiminlyönyt valvontavelvollisuuttaan. 

Työtuomioistuimen ratkaisu

Oikeudenkäyntikulut 

Postiliitto on jutun hävitessään velvollinen työtuomioistuimesta annetun lain 33 a §:n 1 momentin nojalla korvaamaan Työnantajaliitto Allianssi TLA:n oikeudenkäyntikulut korkoineen. Työnantajaliitto Allianssi TLA on jättänyt oikeudenkäyntikulujen korvauksen määrän työtuomioistuimen harkintaan ottaen huomioon, että asiasta on aiheutunut todistelu- ja selvittelykustannuksia lähinnä todistajien ja asiamiehen matkakustannuksina yhteensä 5 000 markkaa. 

Postiliitto on paljoksunut Työnantajaliitto Allianssi TLA:n ilmoittamien kustannusten määrää. 

Suomen Posti Oy:n ilmoittamat toimenpiteet ovat olleet asian hoitamiseksi tarpeellisia ja niistä aiheutuneet kustannukset kohtuullisia. Ne huomioon ottaen kohtuullisena oikeudenkäyntikulujen korvauksen kokonaismääränä on pidettävä 8 000 markkaa.

Mikäli tarvitset apua, ota yhteyttä lakimieheen: https://www.tyoriitalakimies.fi/yhteystiedot/

Tapauksen löydät myös Finlexin sivuilta: https://finlex.fi/fi/oikeus/tt/1999/19990058