Tässä artikkelissa käydään tarkemmin läpi korkeimman oikeuden ratkaisua KKO:2012:91 koskien tilannetta jossa työnantaja on purkanut työsopimuksen kilpailevan toiminnan johdosta, vaikka oikea toimenpide olisi ollut työsuhteen irtisanominen.
Autoliikettä harjoittavan yhtiön liikkeessä esimiesasemassa oleva työntekijä oli ostanut ja myynyt autoja omaan lukuunsa vastoin yhtiössä noudatettua käytäntöä. Toimintaa pidettiin kilpailevana toimintana. Yhtiöllä katsottiin olleen oikeus tällä perusteella irtisanoa työsopimus, mutta kilpailevan toiminnan vähäisyyden vuoksi ei oikeutta purkaa sitä.
Hovioikeus oli katsonut, että yhtiö oli perusteettomasti päättänyt työsopimuksen, ja tuominnut sen korvaamaan työntekijälle irtisanomisajan palkan ja lomakorvauksen, mutta hylännyt työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä esitetyn korvausvaatimuksen. Yhtiö vastusti viimeksi mainittua korvausvaatimusta Korkeimmassa oikeudessa edelleen sillä perusteella, että sillä oli ollut oikeus purkaa tai ainakin irtisanoa työsopimus. Vaikka yhtiö ei ollut hakenut muutosta hovioikeuden tuomioon, Korkein oikeus katsoi, että korvausvaatimusta ratkaistaessa voitiin tutkia, oliko yhtiöllä ollut oikeus työsopimuksen päättämiseen.
Kysymys myös korvauksille tuomittavien viivästyskorkojen alkamisajankohdasta.
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
Asian tausta
A oli työskennellyt vuodesta 1999 toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa Y Oy:n palveluksessa. X Oy (jäljempänä yhtiö) oli helmikuussa 2008 ostanut Y Oy:n liiketoiminnan ja A oli siirtynyt vanhana työntekijänä yhtiön palvelukseen. A:n työsuhde oli purettu 10.10.2008. Purkuperusteeksi oli ilmoitettu kilpailevan toiminnan harjoittaminen ilman työnantajan lupaa (autojen osto- ja myyntitoiminta) ja työnantajan omaisuuteen ryhtyminen (käytettyjen korin osien vieminen työpaikalta omiin tarkoituksiin).
Kanne Hyvinkään käräjäoikeudessa
A vaati, että yhtiö velvoitetaan maksamaan hänelle irtisanomisajan palkkaa vastaavana korvauksena 12 619,20 euroa (4 kk x 3 154,80 €) korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine korkoineen työsuhteen päättymispäivästä 10.10.2008 lukien, menetetyistä lomaetuuksista 1 261,92 euroa viivästyskorkoineen samoin 10.10.2008 lukien sekä korvauksena työsuhteen lainvastaisesta päättämisestä 16 kuukauden palkkaa vastaavat 50 476,80 euroa, josta puolet aineettomana vahinkona, viivästyskorkoineen haastepäivästä eli 29.12.2008 lukien.
A perusteli vaatimuksiaan sillä, että hän oli ostanut kysymyksessä olevat autot pääsääntöisesti omaan käyttöönsä pyrkimättä hyötymään taloudellisesti. Väite työnantajan omaisuuteen ryhtymisestä oli virheellinen. Hän oli yhtiön huoltopäällikön kanssa käydyn keskustelun jälkeen vienyt tämän toivomuksesta pakettiautollisen nurkissa lojunutta romua kotiinsa.
Vastaus käräjäoikeudessa
Yhtiö kiisti vaatimukset sekä perusteiltaan että määriltään.
Kiistämistään yhtiö perusteli sillä, että A oli ostanut, korjannut ja myynyt lukuisia autoja omissa nimissään tai peitenimen turvin vastoin yhtiön ohjeita ja määräyksiä. A oli vienyt työpaikalta käytettyjä korinosia kielloista ja ohjeistuksesta huolimatta.
Käräjäoikeuden tuomio 7.10.2009
Käräjäoikeus totesi, että yhtiö oli kilpailevalla toiminnalla tarkoittanut sitä, että A oli tuonut Saksasta kolarivaurioituneita autoja, kunnostanut ne omaan käyttöönsä ja myynyt ne eteenpäin. Yhtiön mukaan kysymys oli seitsemästä yksilöidystä autosta. Käräjäoikeus katsoi, ettei A:n toiminnan ollut osoitettu kokonaisuudessaankaan olleen sellaista, että se ilmeisesti olisi saattanut vahingoittaa työnantajaa työsopimuslain 3 luvun 3 §:n 1 momentissa kerrotuin tavoin. Näin ollen kilpailevan toiminnan perusteella yhtiöllä ei ollut ollut oikeutta purkaa tai irtisanoa työsopimusta.
Käräjäoikeus totesi yhtiön työnantajan omaisuuteen ryhtymisellä tarkoittaneen käytettyjen korinosien viemistä työpaikalta. Osien poisviemisen luvanvaraisuus oli jäänyt epäselväksi. A oli tiedustellut poisviemistä erikseen, mikä osoitti, ettei hän ainakaan ollut pyrkinyt salaamaan toimintaansa. Yhtiöllä ei ollut ollut tälläkään perusteella oikeutta päättää kantajan työsuhdetta.
Siten yhtiö velvoitettiin suorittamaan A:lle hänen vaatimansa irtisanomisajan palkka ja korvaus menetetyistä lomaetuuksista. Kun yhtiöllä ei ollut ollut perustetta työsopimuksen purkamiseen tai irtisanomiseen, yhtiö oli velvollinen suorittamaan myös työsopimuslain 12 luvun 2 §:ssä tarkoitettua korvausta työsuhteen perusteettomasta päättämisestä. A:n työsopimus oli purettu 10.10.2008 ja hän oli ilmoituksensa mukaan työllistynyt seuranneen joulukuun alkupuolella. A:n työllistymisajankohtaan nähden käräjäoikeus katsoi kohtuulliseksi korvaukseksi kuuden kuukauden palkkaa vastaavan määrän. Koska kantaja ei ollut antanut aihetta työsopimuksen päättämiseen, korvaus oli tuomittavissa kokonaisuudessaan aineettoman vahingon korvauksena, eli työsopimuksen päättämisestä kantajalle aiheutuneen loukkauksen hyvityksenä.
Kouvolan hovioikeuden tuomio 15.4.2010
Yhtiö valitti hovioikeuteen ja vaati käräjäoikeuden tuomion kumoamista ja A:n kanteen hylkäämistä.
A vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä.
Hovioikeus katsoi, että vain kolme tarkastelun kohteena olevista autoista oli otettava huomioon harkittaessa sitä, oliko A harjoittanut työnantajansa kanssa kilpailevaa toimintaa. Kahden auton arvot olivat olleet korkeintaan 2 000 euroa, eikä yhtiö myynyt vastaavanlaisia autoja. Asiassa oli riidatonta, että A oli autot ostaessaan ja edelleen myydessään toiminut yhtiön selkeiden ohjeiden ja määräysten vastaisesti. Asiassa oli selvitetty, ettei A:n menettelystä sinällään ollut aiheutunut yhtiölle vahinkoa.
Kun otettiin huomioon sekä yhtiön että A:n harjoittaman toiminnan laatu ja laajuus, A:n toiminta ei ollut todellisesti ollut työnantajan kanssa kilpailevaa. Yhtiöllä ei siten ollut ollut oikeutta päättää A:n työsopimusta hänen harjoittamakseen väitetyn kilpailevan toiminnan perusteella.
Näyttämättä jäi, että A olisi työnantajan kielloista piittaamatta kerännyt ja ottanut itselleen autojen B-osia. Näillä perusteilla yhtiöllä ei ollut ollut oikeutta päättää A:n työsopimusta vetoamalla työnantajan omaisuuteen ryhtymiseen.
A oli menettelyllään useamman kerran lyhyen ajan sisällä rikkonut työnantajan määräyksiä ja siten myötävaikuttanut työsopimuksensa päättämiseen. Työsopimuksen päättäminen, vaikka se oli katsottu perusteettomaksi, ei ollut sellainen A:han kohdistunut loukkaus, jonka perusteella työnantaja olisi velvollinen suorittamaan työsopimuslain 12 luvun 2 §:n mukaista aineettoman vahingon korvausta. Näin ollen A:lla ei ollut oikeutta korvaukseen.
A oli vaatinut viivästyskorkoa työsopimuksen päättämispäivästä 10.10.2008 lukien. A:n työsopimuksen päättämisestä aiheutunut vahinko oli ollut todettavissa vasta käräjäoikeuden tuomion antopäivänä, joten saataville oli maksettava viivästyskorkoa tuosta päivästä lukien (KKO 1997:105, 1997:196 ja 1997:197).
Lausumillaan perusteilla hovioikeus siten muutti käräjäoikeuden tuomiota, että yhtiö vapautettiin velvollisuudesta suorittaa A:lle korvausta työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä ja että yhtiön oli maksettava viivästyskorkoa käräjäoikeuden tuomitsemille irtisanomisajan palkkaa ja menetettyjä lomaetuuksia vastaaville korvauksille vasta käräjäoikeuden tuomion antopäivästä 7.10.2009 lukien.
Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa
A:lle myönnettiin valituslupa.
Valituksessaan A vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden tuomion varaan.
Vastauksessaan X Oy vaati valituksen hylkäämistä.
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU
Korkeimman oikeuden ratkaisu
Perustelut
Kysymyksenasettelu
1. X Oy on 10.10.2008 purkanut A:n työsopimuksen sillä perusteella, että A oli harjoittanut kilpailevaa autojen osto- ja myyntitoimintaa ilman yhtiön lupaa sekä ryhtynyt työnantajan omaisuuteen viemällä auton korien osia työpaikalta omiin tarkoituksiinsa. A on yhtiötä vastaan käräjäoikeudessa ajamassaan kanteessa lausunut, että yhtiö oli päättänyt työsopimuksen ilman purku- tai irtisanomisperustetta, ja vaatinut, että yhtiö velvoitetaan suorittamaan paitsi irtisanomisajan palkkaa ja menetettyjä lomaetuja vastaavaa korvausta myös korvausta työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä. Käräjäoikeus tuomitsi yhtiön kanteessa vaadittuihin korvauksiin irtisanomisajan palkan ja lomaetuuksien menetyksen osalta sekä määrältään vaadittua pienempään vahingonkorvaukseen työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä, ynnä viivästyskorot mainituille määrille vaaditun mukaisesti.
2. X Oy:n valitettua hovioikeuteen hovioikeus on tuomiossaan katsonut, ettei yhtiöllä ole ollut vetoamillaan perusteilla oikeutta päättää A:n työsopimusta. Hovioikeus on pysyttänyt käräjäoikeuden tuomion irtisanomisajan palkan ja lomaetuuksien korvauksen osalta, mutta hylännyt työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä esitetyn korvausvaatimuksen, koska työsopimuksen päättäminen ei ollut sellainen A:han kohdistunut loukkaus, että yhtiö olisi sen perusteella ollut velvollinen suorittamaan hänelle työsopimuslain 12 luvun 2 §:n mukaista aineettoman vahingon korvausta.
3. Asiassa on Korkeimmassa oikeudessa kysymys siitä, onko yhtiö velvollinen suorittamaan kanteessa vaadittua vahingonkorvausta korkoineen. Lisäksi kysymys on irtisanomisajan palkalle ja lomaetujen menetyksen korvaukselle tuomittavan viivästyskoron alkamisajankohdasta.
Yhtiön väite työsopimuksen päättämisperusteesta
4. X Oy on Korkeimmassa oikeudessa vastustanut A:n korvausvaatimusta perusteettomasta työsopimuksen päättämisestä vetoamalla edelleen siihen, että yhtiöllä on ollut lain mukainen peruste A:n työsopimuksen purkamiseen tai ainakin irtisanomiseen. A on katsonut, ettei yhtiö Korkeimmassa oikeudessa voi enää saada tutkittavaksi kysymystä siitä, onko yhtiöllä ollut peruste purkaa tai irtisanoa työsopimus. Hovioikeus oli katsonut, ettei yhtiöllä ollut ollut perustetta työsopimuksen päättämiseen, eikä yhtiö ollut hakenut muutosta hovioikeuden tuomioon.
5. Korkein oikeus toteaa, että hovioikeus on hylännyt A:n vaatimuksen saada korvausta työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä, vaikka hovioikeus on ratkaisun perusteluissa lausunut, ettei yhtiöllä ole ollut perustetta työsopimuksen päättämiseen. Yhtiöllä ei tämän vuoksi ole ollut oikeudellista tarvetta hakea muutosta ainoastaan siihen perusteeseen, millä A:n korvausvaatimus on hylätty. Asiaa ei siten ole tältä osin ratkaistu lainvoimaisesti niin, ettei yhtiöllä olisi oikeutta vedota purku- ja irtisanomisperusteeseen vastustaessaan kysymyksessä olevaa korvausvaatimusta Korkeimmassa oikeudessa.
Tähän ei vaikuta se seikka, että hovioikeuden tuomio on jäänyt yhtiöön nähden pysyväksi siltä osin kuin yhtiö on työsopimuksen perusteettoman päättämisen perusteella velvoitettu suorittamaan irtisanomisajan palkkaa ja korvausta menetetyistä lomaeduista. Näin ollen yhtiön esittämien väitteiden perusteella Korkeimmassa oikeudessa on työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä vaadittua korvausta ratkaistaessa tutkittava myös se, onko yhtiöllä ollut peruste purkaa tai irtisanoa A:n työsopimus.
Kilpailevan toiminnan sääntely
6. Työntekijän yleisiä velvollisuuksia koskevan työsopimuslain 3 luvun 1 §:n mukaan työntekijän on tehtävä työnsä huolellisesti noudattaen niitä määräyksiä, joita työnantaja antaa toimivaltansa mukaisesti työn suorittamisesta. Työntekijän on toiminnassaan vältettävä kaikkea, mikä on ristiriidassa hänen asemassaan olevalta työntekijältä kohtuuden mukaan vaadittavan menettelyn kanssa.
7. Velvollisuus välttää kilpailevaa toimintaa on osa työntekijän yleistä uskollisuusvelvollisuutta. Työsopimuslain 3 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan työntekijä ei saa tehdä toiselle sellaista työtä tai harjoittaa sellaista toimintaa, joka huomioon ottaen työn luonne ja työntekijän asema ilmeisesti vahingoittaa hänen työnantajaansa työsuhteissa noudatettavan hyvän tavan vastaisena kilpailutekona.
Kilpailevan toiminnan arviointi
8. Korkeimmassa oikeudessa esillä olleessa A:n toiminnassa on ollut kysymys kuudesta autosta, joiden myyntejä ja ostoja on väitetty kilpailevaksi toiminnaksi. Kyseisistä autoista auto LSY-649 on ostettu ennen A:n siirtymistä yhtiön palvelukseen, mutta myyty työsuhteen kestäessä. Myyntihinta on ollut 17 000 euroa. Auto oli myynnin jälkeen rikkoutunut ja A oli tiedustellut ostajan puolesta yhtiön edustajilta, voitiinko auton korjauksesta antaa alennusta.
9. Auton xxx-101 A on ostanut kolaroituna kesäkuussa 2008. Työnantaja on antanut A:lle luvan auton korjauttamiseen omaan käyttöön henkilökunta-alennuksella. A on kuitenkin lyhyehkössä ajassa korjauksen jälkeen pannut auton myyntiin internet-sivuilla rekisterinumero peitettynä ja käyttäen itsestään tekaistua nimeä. Autosta pyydetty hinta on ollut 14 900 euroa.
10. Autot xxx-102 ja xxx-103 oli tuotu yhtiöön korjattavaksi, mutta asiakkaat eivät olleet kustannusten korkeuden vuoksi niitä korjauttaneet. A oli tehnyt viimeksi mainittuun autoon korjauskustannusarvion. Ensin mainitun auton A on ostanut asiakkaalta 600 eurolla heinäkuussa 2008 ja jälkimmäisen 1 000 eurolla maaliskuussa 2008. A on ilmoittanut, että hän sai autot myydessään ensin mainitusta autosta 300 euron voiton.
11. Auton xxx-104 A on tuonut Saksasta keväällä 2008 ja myynyt sen vajaan kuukauden kuluttua kertomatta asiasta työnantajalleen. Auton ostohinta on ollut 16 000 euroa ja myynti on ollut A:n kertoman mukaan tappiollinen. Auton xxx-105 A on ostanut 700 eurolla heinäkuussa 2008 ja myynyt sen eräälle jälleenmyyjälle 1 300 eurolla.
12. Todistaja B on kertonut, että hän oli helmikuussa 2008 heti A:n siirryttyä yhtiön palvelukseen kertonut tälle, että työntekijälle oli hyväksyttyä ostaa yksi auto vuodessa henkilökunta-alennuksella. Lisäksi työnantajan luvalla oli mahdollista tuoda vuodessa yksi auto ulkomailta omaa käyttöä varten. B:n mukaan A:n edellä kuvattu toiminta oli aiheuttanut häiriötä henkilökunnan keskuudessa, koska yhdenvertaisuus olisi edellyttänyt, että myös muut työntekijät olisivat saaneet tehdä samoin. Yhtiön palveluksessa olevien oli sopimatonta ostaa autoja yhtiön asiakkailta, eikä varsinkaan autosta korjausarvion asiakkaalle antaneen työntekijän pitäisi tällaista tehdä. Yhtiö ei itse käynyt kauppaa halvoilla vaihtoautoilla, vaan ne myytiin jälleenmyyjille.
13. Korkein oikeus toteaa, että A:n käymä autokauppa ei ole ollut määrältään kovin laajaa. Se on osaksi tapahtunut sellaisilla halvoilla autoilla, joita yhtiö ei myy suoraan asiakkaille. Kaupasta ei ole myöskään näytetty aiheutuneen yhtiölle suoranaista myyntitulojen vähenemistä. Nämä seikat puhuvat sitä vastaan, että toimintaa olisi pidettävä kiellettynä kilpailutekona.
Korkein oikeus
14. Toisaalta yhtiö on B:n kertomin tavoin rajoittanut työntekijöidensä omissa nimissään tekemää autokauppaa. Autokaupan rajoittamista tällä tavoin ei voida pitää työntekijöiden kannalta kohtuuttomana ottaen huomioon alan kilpailunäkökohdat ja työntekijöiden yhdenvertaisuus ja tasapuolisen kohtelun vaatimus.
15. Korkein oikeus katsoo, että A on tietoisesti menetellyt yhtiön ohjeiden vastaisesti. Tämä ilmenee erityisesti siitä, että hän on tarjonnut edellä kohdassa 9 mainittua autoa kaupaksi tekaistulla nimellä. Näin menettelemällä A on selvästi pyrkinyt välttämään auton myynnin tulemisen työnantajan tietoon. Todistajina kuultujen C:n ja D:n mukaan A on hoitanut omien autojensa myyntitoimintaa sekä ainakin pienimuotoisia korjaus- ja huoltotöitä myös työaikana. B:n kertoman mukaan toiminta oli aiheuttanut muun henkilökunnan keskuudessa tyytymättömyyttä. Edelleen A on ostanut yhtiön asiakkailta edellä kohdassa 10 mainitut kaksi autoa, joista toiseen hän oli itse tehnyt korjauskustannusarvion toimiessaan yhtiössä. Arvioitavissa on, että tällainen toiminta on voinut vaikuttaa asiakkaiden luottamukseen yhtiötä kohtaan.
Korkein oikeus
16. Kilpailevasta toiminnasta pidättäytyminen on edellä 7 kohdassa lausutuin tavoin osa työntekijän uskollisuusvelvollisuutta. Sitä arvioitaessa voidaan ottaa huomioon työntekijän menettely kokonaisuutena ja erityisesti se, millaisesta uskollisuusvelvollisuudesta osapuolet ovat sopineet tai millaista uskollisuusvelvollisuutta työntekijältä on edellytetty.
17. A on työskennellyt yhtiössä esimiesasemassa. Tämän vuoksi hänellä on ollut korostettu velvollisuus noudattaa yhtiössä käytössä olevia ohjeita. Tähän nähden ja huomioon ottaen edellä 15 kohdassa mainitut A:n menettelystä ilmenevät seikat Korkein oikeus katsoo, että A:n toiminta on kokonaisuutena arvioituna ilmeisesti vahingoittanut yhtiötä ja sitä on pidettävä hyvän tavan vastaisena kilpailutekona.
Ryhtyminen työnantajan omaisuuteen
18. A on vienyt kotiinsa yhtiön kiinteistön pihalla olleen kasan käytettyjä autonosia. Hän on kysynyt tähän lupaa yhtiön huoltopäälliköltä E:ltä. E on todistajana kertonut, ettei ollut vastannut mitään kysymykseen. Hän oli havainnut, että A oli viemässä pois osia, mutta ei ollut puuttunut asiaan.
19. E ei siis ole kieltänyt osien viemistä eikä ole puuttunut asiaan havaitessaan A:n olevan viemässä osia. Tähän nähden Korkein oikeus katsoo, että A:lla on ollut perusteltu syy katsoa yhtiön hyväksyneen osien pois viennin. Siten A ei ole yhtiön kiellon vastaisesti ryhtynyt yhtiön omaisuuteen.
Korkein oikeus
Oikeudesta päättää työsopimus
20. Työsopimuslain 8 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan työnantaja saa purkaa työsopimuksen päättyväksi heti vain erittäin painavasta syystä. Tällaisena syynä voidaan pitää työntekijän työsopimuksesta tai laista johtuvien työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavien velvoitteiden niin vakavaa rikkomista tai laiminlyöntiä, että työnantajalta ei voida kohtuudella edellyttää sopimussuhteen jatkamista edes irtisanomisajan pituista aikaa.
21. Työsopimuslain 7 luvun 1 §:n mukaan työnantaja saa irtisanoa toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen vain asiallisesta ja painavasta syystä. Luvun 2 §:n 1 momentin mukaan asiallisena ja painavana syynä voidaan pitää muun muassa työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavien velvoitteiden vakavaa rikkomista. Pykälän 3 momentin mukaan tällöin ei työntekijää kuitenkaan saa irtisanoa ennen kuin hänelle on varoituksella annettu mahdollisuus korjata menettelynsä. Varoitusta ei kuitenkaan 5 momentin mukaan tarvitse antaa, jos rikkomus on niin vakava, ettei työnantajalta voida kohtuudella edellyttää työsuhteen jatkamista.
22. A on edellä todetuin tavoin harjoittanut kilpailevaa toimintaa. Hän on siten rikkonut laista johtuvia työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavia velvoitteitaan. A:n kilpaileva toiminta ei ole kuitenkaan ollut laajaa eikä työnantajan kannalta erityisen vahingollista. Sen vuoksi rikkomista ei ole pidettävä niin vakavana, että yhtiöllä olisi ollut erittäin painava syy purkaa A:n työsopimus irtisanomisaikaa noudattamatta.
Korkein oikeus
23. Edellä todetuin tavoin työsopimusta ei saa pääsäännön mukaan tällöin irtisanoakaan, ellei työntekijälle ole varoituksella annettu mahdollisuutta korjata menettelyään. Asiassa on selvitetty, että A:lle on nimenomaisesti työsuhteen alussa kerrottu, mitkä ovat sallitut menettelytavat autojen ostamisessa ja myymisessä työntekijöiden omaan lukuun. Yhden auton tarjoaminen myytäväksi tekaistulla nimellä osoittaa A:n tienneen, että hän toimii työnantajansa määräysten vastaisesti. Tähän nähden Korkein oikeus katsoo, että kyseessä on ollut niin vakava työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavien velvoitteiden rikkominen, että työnantajalta ei ole voitu kohtuudella edellyttää sopimussuhteen jatkamista. Sen vuoksi irtisanominen olisi voitu toimittaa myös varoitusta antamatta. Siten yhtiöllä on ollut asiallinen ja painava syy työsopimuksen irtisanomiseen.
Korvaus työsuhteen perusteettomasta päättämisestä
24. Työsopimuslain 12 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan työnantaja, joka on tässä laissa säädettyjen perusteiden vastaisesti päättänyt työsopimuksen, on määrättävä maksamaan korvausta työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä. Yksinomaisena korvauksena on suoritettava vähintään kolmen ja enintään 24 kuukauden palkka. Pykälän 2 momentin mukaan korvauksen suuruutta määrättäessä otetaan työsopimuksen päättämisen syystä riippuen huomioon muun muassa työtä vaille jäämisen arvioitu kesto ja ansion menetys, työnantajan menettely työsopimusta päätettäessä ja työntekijän itsensä antama aihe työsopimuksen päättämiseen. Pykälän 3 momentin mukaan, jos työnantaja on purkanut työsopimuksen yksinomaan 8 luvun 1 §:ssä säädettyjen perusteiden vastaisesti, korvausta määrättäessä ei sovelleta 1 momentin säännöstä korvauksen vähimmäismäärästä.
25. Korkein oikeus toteaa, että mainitussa 12 luvun 2 §:n 1 momentissa tarkoitettu korvaus arvioidaan työntekijälle aiheutuneen aineellisen vahingon määrän ja päättämismenettelyyn liittyvien työntekijän henkilöä loukkaavien piirteiden johdosta muodostuvan aineettoman vahingon korvauksen perusteella. Vaikka aineellista tai aineetonta vahinkoa ei voitaisi todeta aiheutuneen, säännöksen mukaista vähimmäismäärää ei voida kuitenkaan alittaa, ellei siihen ole pykälän 3 momentissa mainittuja syitä.
26. Tässä tapauksessa yhtiö on työsopimuslain 8 luvun 1 §:n 1 momentin vastaisesti purkanut A:n työsopimuksen. Se on sen vuoksi velvollinen suorittamaan korvausta työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä. Yhtiöllä on kuitenkin ollut edellä lausutuin tavoin oikeus irtisanoa työsopimus. Sen vuoksi sanotun 12 luvun 2 §:n 3 momentin perusteella korvausta määrättäessä ei sovelleta pykälän 1 momentin säännöstä korvauksen vähimmäismäärästä.
Korkein oikeus
27. A on työsopimuksen purkamisen jälkeen ollut kertomansa mukaan työttömänä vain noin kuukauden. Huomioon ottaen sen, että yhtiön maksettavaksi on määrätty irtisanomisajan palkka, A:lle ei ole näytetty aiheutuneen purkamisesta ansion menetystä. Kysymys on ollut sellaisesta tilanteesta, jossa valinta työsuhteen purkamisen ja irtisanomisen välillä ei ole ollut yksiselitteistä ja selvää. A on menettelyllään antanut aihetta työsopimuksensa päättämiseen. Nämä seikat huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, että kohtuullinen korvaus työsopimuksen perusteettomasta purkamisesta on kahden kuukauden palkkaa vastaava määrä. Tällä perusteella yhtiön on suoritettava A:lle korvauksena 6 309,60 euroa.
Korvauksille tuomittavasta korosta
28. Hovioikeus on, viitaten Korkeimman oikeuden ratkaisuista 1997:105, 196 ja 197 ilmenevään oikeusohjeeseen, katsonut, että A:n työsopimuksen päättämisestä johtuville saataville on maksettava viivästyskorkoa vasta käräjäoikeuden tuomion antopäivästä lukien, koska aiheutunut vahinko oli vasta silloin todettavissa. Korkeimman oikeuden ratkaisuissa on ollut kysymys tuolloin voimassa olleen työsopimuslain 51 §:n 1 momentin (414/1974) nojalla tuomitusta vahingonkorvauksesta. Se on perustunut työsuhteen päättymisestä aiheutuneeseen tosiasiallisen ansion menetyksen korvaamiseen, joka on ollut todettavissa vasta tuomiota annettaessa.
Nykyisin voimassa olevan työsopimuslain 12 luvun 2 §:n mukainen työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä tuomittava korvaus arvioidaan säännöksessä tarkoitettujen seikkojen perusteella eikä se perustu yksinomaan tosiasiallisen ansion menetyksen korvaamiseen. Tälle korvaukselle tuomittava korko määräytyy niiden korkolain säännösten perusteella, jotka koskevat viivästyskorkoa korvausvelalle. Tässä tapauksessa korvausta ei ole selvitetty vaaditun ennen haasteen tiedoksi antamista, joten viivästyskorkoa työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä tuomittavalle korvaukselle on maksettava korkolain 9 §:n mukaisesti haasteen tiedoksi antamisesta lukien.
29. Työsopimuslain 2 luvun 13 §:n mukaan palkka on maksettava palkanmaksukauden viimeisenä päivänä, jollei toisin sovita. Sanotun luvun 14 §:n 1 momentin mukaan työsuhteen päättyessä päättyy myös palkanmaksukausi. Irtisanomisajan palkka ja korvaus menetetyistä lomaetuuksista ovat työsuhteesta johtuvia korvauksia, jotka on maksettava viimeistään työsuhteen päättyessä. Yhtiön A:lle maksettavat korvaukset ovat siten erääntyneet maksettavaksi hänen työsuhteensa päättyessä 10.10.2008. Viivästyskorkoa näille saataville on korkolain 5 §:n 1 momentin mukaan suoritettava sanotusta päivästä lukien.
Mikäli tarvitset apua, ota yhteyttä lakimieheen: https://www.tyoriitalakimies.fi/yhteystiedot/
Tapauksen löydät myös Finlexin sivulta: https://finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2012/20120091