KKO 2000:77 Työsopimuksen lakkaaminen – rattijuopumus – erityissyynä työtehtävät

TT 2012-135 Työsopimuksen purkaminen - luottamuspula

Tässä artikkelissa käydään tarkemmin läpi korkeimman oikeuden ratkaisua KKO 2000:77 koskien työntekijän työsopimuksen irtisanomista johtuen työntekijän rattijuopumustuomioista, jotka olivat ristiriidassa työtehtävien kanssa.

VR Osakeyhtiön palveluksessa ollut ratapihakonduktööri oli syyllistynyt vapaa-aikanaan kahteen törkeään rattijuopumukseen, minkä vuoksi hänet oli yhtiössä noudatettavien junaturvallisuutta ja huumaavia aineita koskevien ohjeiden nojalla poistettu junaturvallisuuteen olennaisesti vaikuttavasta työtehtävästään. Yhtiöllä katsottiin olevan tämän vuoksi työsopimuslain 37 §:n 2 momentissa tarkoitettu työntekijästä johtuva erityisen painava syy irtisanoa ratapihakonduktöörin työsopimus, mutta ei huomioon ottaen vapaa-aikana tapahtuneissa liikennejuopumuksissa aikaisemmin noudatettu käytäntö lain 43 §:n 1 momentissa tarkoitettua tärkeää syytä purkaa työsopimus. (Ään.)

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Kanne Tampereen käräjäoikeudessa

K kertoi VR Osakeyhtiötä vastaan ajamassaan kanteessa, että hän oli työskennellyt ensin Valtionrautateiden ja vuonna 1995 tapahtuneen yhtiöittämisen jälkeen VR Osakeyhtiön palveluksessa yhteensä 17 vuotta toimien viimeksi ratapihakonduktöörinä. Hänen tehtäviinsä olivat kuuluneet muun muassa junavaunujen liittäminen toisiinsa ja tavarajunien valmistelu eli huolehtiminen siitä, että junissa oli oikea määrä vaunuja ja että junat muutoinkin olivat tarkoituksenmukaisessa matkakunnossa.

K oli tammikuussa 1996 syyllistynyt rattijuopumusrikokseen, josta hänet oli tuomittu kolmen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen, ja heinäkuussa 1997 toiseen rattijuopumusrikokseen, josta hänelle oli ehdottoman vankeusrangaistuksen sijasta tuomittu 60 tuntia yhdyskuntapalvelua. Hänet oli mainittujen rikosten vuoksi poistettu junaturvallisuustehtäviin kuuluvasta työstään. Yhtiö oli purkanut hänen työsuhteensa työsopimuslain 43 §:n 2 momentin 5 kohdan nojalla, koska hän oli oman käyttäytymisensä seurauksena tullut jatkuvasta syystä työhönsä kykenemättömäksi.

Mainitun lainkohdan tarkoittamaa tärkeää syytä K:n työsopimuksen purkamiseen ei kuitenkaan ollut eikä työsopimuksen irtisanomiseenkaan ollut lain 37 §:n 2 momentissa tarkoitettua erityisen painavaa syytä ottaen huomioon työnantajan vastaavanlaisia tapauksia koskevat menettelytapaohjeet ja aikaisemmin noudatettu käytäntö.

Työnantajan antaman päihteiden väärinkäyttöä ja rautatieliikenteen valvontaa koskevan 1.11.1996 päivätyn ohjeen mukaan liikennejuopumukseen syyllistynyt henkilö on siirrettävä pois junaturvallisuustehtävistä. Jos kysymys ei ollut raideliikennejuopumuksesta, turvaamistoimenpide voi olla määräaikainen silloin, kun väärinkäyttö on ollut luonteeltaan vähäinen ja kun on perusteltua syytä olettaa toimenpiteen olevan junaturvallisuuden kannalta riittävä. Tätä menettelyohjetta, jonka työntekijät olivat hiljaisesti hyväksyneet, oli pidettävä työnantajaa sitovana.

Työnantaja oli 28.3.1996 vahvistanut noudatettavaksi ohjeet päihdehaittojen ehkäisystä, junaturvallisuudesta ja huumaavista aineista. Niiden mukaan työntekijän syyllistyttyä liikennejuopumukseen työtehtäviensä ulkopuolella häntä ei saa käyttää junaturvallisuustehtävissä ennen kuin aikaisintaan kuuden kuukauden kuluttua tapahtumasta. Ohjeista ilmeni myös, että päihdehaittoja tulee ensisijaisesti ehkäistä hoitoonohjauksella.

Aikaisemmin työsopimuksia ei ollut vastaavanlaisissa tapauksissa purettu, vaan rikkomukseen syyllistynyt oli siirretty edellä mainittujen menettelyohjeiden mukaisesti määräajaksi tai kokonaan muihin tehtäviin. K:lle ei ollut annettu mahdollisuutta siirtyä muihin tehtäviin, vaikka sellaisen järjestäminen olisi ollut täysin mahdollista.

Ratapihakonduktöörin tehtävää ei voinut verrata junaturvallisuuden osalta junan kuljettajan tai vaunukonduktöörin tehtäviin. K ei ollut milloinkaan syyllistynyt alkoholin tai muun huumaavan aineen käyttämiseen tai ollut päihtyneenä työaikana tai työpaikalla. K:n menettelyä oli pikemminkin pidettävä ajattelemattomuutena kuin osoituksena siitä, ettei hän enää ollut luotettava ja sopiva hoitamaan työtehtäviään. K:n vapaa-aikana tapahtunut rattijuopumus ei ollut voinut olla millään tavalla vaaraksi hänen työtehtäviensä hoitamiselle.

K:n rattijuopumusrikokset eivät olleet oikeuttaneet työnantajaa päättämään välittömästi K:n työsuhdetta antamatta hänelle mahdollisuutta sellaiseen menettelyyn, jota työnantajan antamat ohjeetkin edellyttivät ja joita ohjeita oli myös käytännössä muiden työntekijöiden kohdalla noudatettu. Työnantaja oli mainituilla ohjeillaan ja niiden kautta syntyneellä sopimuksella rajoittanut työnantajan irtisanomisoikeuttaan työsopimuslain mahdollistamalla tavalla.

K oli ollut saman työnantajan palveluksessa yhteensä 17 vuotta. Hän oli saanut työnantajaltaan koulutuksen juuri niihin tehtäviin, joita hän oli hoitanut. Oli täysin ilmeistä, ettei hän koskaan tulisi saamaan koulutukseensa soveltuvaa työtä, koska sitä saattoi tarjota vain yhtiö. Työnantajan menettely ei ollut oikeaa eikä kohtuullista. Kohtuullisena korvauksena perusteettomasta työsopimuksen päättämisestä oli pidettävä 12 kuukauden palkkaa.

Näillä perusteilla K vaati, että yhtiö velvoitetaan suorittamaan hänelle kuuden kuukauden irtisanomisajan palkkaa vastaavat 57 672 markkaa korkoineen ja työsopimuslain 47 f §:n nojalla työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä 12 kuukauden palkkaa vastaavat 115 344 markkaa korkoineen.

Yhtiön vastaus

Yhtiö kiisti kanteen ja vaati sen hylkäämistä. Ratahallintokeskuksen 1.11.1996 antaman määräyksen mukaan lähtökohtana oli, että myös liikennejuopumukseen syyllistynyt henkilö siirretään pysyvästi pois junaturvallisuustehtävistä. Raideliikennejuopumustapauksia lukuunottamatta turvaamistoimi voi olla määräaikainen vain silloin, kun oli olemassa joitakin lieventäviä tekijöitä.

K oli syyllistynyt kahteen törkeään rattijuopumukseen. Lieventäviä tekijöitä ei ollut ja K oli määräyksen mukaisesti siirretty pysyvästi pois junaturvallisuustehtävistä.

Edellä mainitun ratahallintokeskuksen määräyksen pohjalta oli 28.3.1996 annettu turvaamistoimenpiteitä täydentävät ohjeet. Niiden mukaan junaturvallisuustehtävissä olevalta edellytetään myös työtehtävien ulkopuolella alkoholin tai muun huumaavan aineen nauttimisen suhteen rikkeetöntä liikennekäyttäytymistä. Ohjeista ilmenee edelleen, että jos junaturvallisuustehtävissä työskentelevä henkilö oli syyllistynyt liikennejuopumukseen työtehtäviensä ulkopuolella, häntä ei saa käyttää junaturvallisuustehtävissä. Mahdollisista muista seuraamuksista ohjeissa on todettu, että samanaikaisesti turvaamistoimenpiteestä päättämisen kanssa on otettava kantaa myös hoitoonohjaukseen ja työsuhteen jatkamisen edellytyksiin eli työsuhteen purkamiseen tai irtisanomiseen.

K oli työkokemuksensa ja työnantajan järjestämän koulutuksen ansiosta palkattu junakonduktöörin tehtäviin, jotka olivat yksiselitteisesti junaturvallisuuteen olennaisesti vaikuttavien tehtävien ryhmään kuuluvia. K oli omalla toiminnallaan aiheuttanut tilanteen, jossa hän oli menettänyt mahdollisuuden toimia niissä tehtävissä, joihin hänet oli palkattu ja koulutettu. Hän oli pysyvän turvaamistoimen vuoksi tullut tosiasiallisesti jatkuvasta syystä työhönsä kykenemättömäksi. Sellaisia töitä, jotka eivät edellyttäneet junaturvallisuuden kanssa toimimista, ei ollut löydettävissä. Tilanne oli Valtionrautateiden yhtiöittämisen jälkeen muuttunut siten, ettei enää ollut mahdollista siirtää henkilöä pelkin järjestelytoimin esimerkiksi liikennepuolelta ratapuolen tehtäviin, vaan siirtäminen edellytti ratayhtiön puolelta työntekijän tarvetta. Työnantaja ei ollut sitoutunut noudattamaan sellaista käytäntöä, että omasta syystään turvaamistoimen kohteeksi joutuneelle osoitettaisiin aina jotakin muuta työtä.

Kun työnantajalla oli ollut laillinen peruste K:n työsuhteen purkamiseen, K:lla ei ollut oikeutta saada korvausta työsuhteen päättämisen johdosta. Joka tapauksessa työnantajalla oli ollut oikeus työsuhteen irtisanomiseen.

Kun K oli omalla käyttäytymisellään aiheuttanut työsuhteen päättämisen, mahdollisen korvauksen tulisi olla laissa säädetty minimikorvaus.

Käräjäoikeuden tuomio 25.6.1998

Käräjäoikeus lausui, että VR-konsernin sisällä oli 28.3.1996 eli vuonna 1995 tapahtuneen yhtiöittämisen jälkeen vahvistettu noudatettavaksi uusitut ohjeet päihdehaittojen ehkäisystä sekä junaturvallisuudesta ja huumaavista aineista. Ohjeet on määrätty tulemaan voimaan välittömästi ja ne koskevat koko henkilökuntaa tehtävästä riippumatta. Ohjeet edellyttävät, että päihteiden väärinkäyttöön tulee työpaikalla aina välittömästi ja mahdollisimman varhaisessa vaiheessa puuttua. Tavoitteena on saada päihdeongelmainen henkilö hoitoon.

Ohjeissa on korostettu päihteiden käytöstä aiheutuvaa turvallisuusriskiä VR-konsernissa, missä suuri osa henkilöstöstä on mukana junaturvallisuuteen vaikuttavissa tehtävissä. Sen vuoksi junaturvallisuustehtävien osalta oli annettu erityiset ohjeet. Näiden ohjeiden mukaan junaturvallisuuteen olennaisesti vaikuttavan tehtävän suorittaminen alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena on ehdottomasti kielletty. Junaturvallisuustehtävissä työskentelevä ei saa nauttia alkoholia tai muuta huumaavaa ainetta niin, että niiden vaikutus jatkuu vielä työaikanakin. Junaturvallisuustehtävissä työskentelevältä edellytetään myös työtehtävien ulkopuolella edellä mainitussa suhteessa rikkeetöntä liikennekäyttäytymistä. Ohjeissa on todettu, että jos junaturvallisuustehtävissä työskentelevä henkilö oli ollut alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena työssään tai työhön tullessaan tai hän oli syyllistynyt liikennejuopumukseen työtehtäviensä ulkopuolella, häntä ei saa käyttää junaturvallisuustehtävissä. Henkilön palauttamista mainitunlaiseen tehtävään harkitaan aikaisintaan kuuden kuukauden kuluttua tapahtumasta, mikäli siihen on olemassa perusteltu syy. Ohjeissa on edelleen todettu, että samanaikaisesti turvaamistoimenpiteestä päättämisen kanssa on otettava kantaa myös hoitoonohjaukseen ja työsuhteen jatkamisen edellytyksiin.

Ratahallintokeskus, joka oli VR-konsernista riippumaton rataliikenteen turvallisuudesta huolehtiva viranomainen, oli antanut 1.11.1996 päivätyn päihteiden väärinkäyttöä ja rataliikenteen valvontaa koskevan kirjeen, joka jakeluohjeen mukaan oli tullut antaa tiedoksi kaikille junaturvallisuustehtävissä työskenteleville. Kirjeessä on muun ohessa todettu, että mikäli rautatieyrityksen palveluksessa oleva henkilö työtehtävissään syyllistyy liikennejuopumukseen, hänet on pysyvästi siirrettävä pois junaturvallisuustehtävistä. Samoin on meneteltävä niiden henkilöiden kohdalla, jotka muutoin syyllistyvät liikennejuopumukseen taikka muuhun alkoholin ja huumaavan aineen väärinkäyttöön. Turvaamistoimenpide voi olla raideliikennejuopumustapauksia lukuunottamatta määräaikainen silloin, kun väärinkäyttö on ollut luonteeltaan vähäinen ja on perusteltua syytä olettaa toimenpiteen olevan riittävä junaturvallisuuden kannalta.

K oli työskennellyt edellä mainituissa ohjeissa tarkoitetuissa junaturvallisuuteen olennaisesti vaikuttavissa tehtävissä. Yhtiön tietoon tulleista K:n liikennejuopumustapauksista oli seurannut, että K oli tullut ohjeiden mukaan siirtää pois näistä tehtävistä. Sillä seikalla, oliko K mahdollisesti ollut tietämätön ohjeiden sisällöstä, jotka oli saatettu muun muassa luottamusmiehen ja työsuojeluvaltuutetun tiedoksi edelleen junaturvallisuustehtävissä toimiville tiedotettavaksi, ei ollut tässä suhteessa merkitystä.

Sikäli kuin oli kysymys liikennejuopumuksesta, ohjeet eivät sisältäneet sellaista määräystä, että turvaamistoimenpide olisi pääsääntöisesti tai ensisijassa määräaikainen ja että rikkeeseen syyllistyneellä henkilöllä olisi siten oikeus vaatia määräaikaista seuraamusta. Päinvastoin määräaikaisuus tuli ratahallintokeskuksen kirjeen mukaan kysymykseen silloin, kun väärinkäyttö oli ollut luonteeltaan vähäinen ja oli perusteltua syytä olettaa toimenpiteen oleva riittävä junaturvallisuuden kannalta. Kysymys oli tältä osin työnantajan vallassa olevasta harkinnasta, jota tuli arvioida myös objektiivisten mittapuiden mukaan.

Mitä tuli päihdehaittojen ehkäisyä ja hoitoonohjausta koskeviin ohjeisiin, oli ilmeistä, että liikennejuopumukseen syyllistynyt henkilö ei välttämättä ollut hoitoonohjattava päihdeongelmainen. Vaikka niin olisikin asianlaita, näitäkään ohjeita ei voinut niiden sanamuodonkaan mukaan ymmärtää siten, että henkilöllä olisi aina oikeus hoitoonohjaukseen ilman, että hänen työsuhteensa päihdeongelman vuoksi vaarantuisi.

Esitetyn selvityksen mukaan K oli 11.4.1996 tuomittu törkeästä rattijuopumuksesta kolmen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Sanotun rangaistuksen koetusaikana K oli syyllistynyt uudelleen törkeään rattijuopumukseen, josta hänelle oli 60 päivän vankeusrangaistuksen sijasta tuomittu 60 tuntia yhdyskuntapalvelua.

Kysymys oli kahdesta törkeästä rattijuopumuksesta, joilla oli ajallisesti väliä siten, ettei tekoja voitu tulkita samasta hetkellisestä elämäntilanteesta johtuviksi. Kahta tekoa ei voitu myöskään tulkita tilapäiseksi hairahdukseksi. Ensimmäisen tuomion jälkeen K:n oli myös täytynyt tulla tavalla tai toisella tietoiseksi niistä ohjeista, joita liikennejuopumustapausten varalta oli annettu. Luottamusmies M ja työsuojeluvaltuutettu T olivat todistajina tosin kertoneet, että ohjeet oli heidän toimestaan mahdollisesti pantu työpaikan ilmoitustaululle jakamatta niitä muulla tavoin. T oli kuitenkin kertonut, että asiasta oli yleisesti keskusteltu ja että ohjeiden sisältö oli ollut työntekijöiden tiedossa. Kanteessakin oli lähdetty siitä, että työntekijät olivat hiljaisesti hyväksyneet ohjeet. K oli siitä huolimatta toistamiseen syyllistynyt rattijuopumukseen.

K:n teot eivät olleet mainittujen ohjeidenkaan valossa luonteeltaan niin vähäisiä, että määräaikainen turvaamistoimenpide olisi ollut sen vuoksi erityisesti perusteltu.

Määräaikainen turvaamistoimenpide, jota K itse olisi pitänyt kohtuullisena ja riittävänä hänen pitkäaikaiseen noin 17 vuotta kestäneeseen työsuhteeseensakin nähden, olisi edellyttänyt sitä, että K:lle olisi voitu määräajaksi järjestää muuta kuin junaturvallisuuteen liittyvää työtä. Oli uskottavaa, että Valtionrautateiden yhtiöittämisen jälkeen tilanne oli muuttunut siten, että VR-konserniin kuuluvat yhtiöt toimivat kukin omana yhtiönään ja että työntekijöiden siirtäminen yhtiöstä toiseen ei ollut mahdollista ilman, että toisella yhtiöllä olisi ollut vastaavaa työvoiman tarvetta. VR Osakeyhtiön aluejohtaja S oli todistajana kertonut, että muita tehtäviä oli ensisijaisesti pyrittävä löytämään sellaisille työntekijöille, jotka olivat omatta syyttään, esimerkiksi sairauden vuoksi, tulleet kykenemättömiksi hoitamaan entistä työtään. Toisaalta S:n kertomuksesta oli pääteltävissä, ettei K:lle ollut nimenomaisesti yritettykään etsiä muuta tehtävää, koska määräaikaista turvaamistoimenpidettä ei ollut hänen kohdallaan muustakaan syystä pidetty mahdollisena.

Asiassa ei ollut näytetty, että yhtiön aikaisemmassa käytännössä olisi rattijuopumuksiin syyllistyneitä henkilöitä siirretty määräajassa johonkin toiseen tehtävään ja että K:ta olisi siten samankaltaisessa tilanteessa kohdeltu työntekijöiden yhdenvertaisuusperiaatteen ja työnantajan lojaliteettiperiaatteen vastaisesti. Päinvastoin todistajat M ja T olivat antaneet ymmärtää, että K:n tapaus oli ollut heille uusi eivätkä he olleet kokemuksensa perusteella tienneet, miten siihen olisi tullut suhtautua. Myös S oli kertonut, ettei hän ollut aikaisemmin itse joutunut arvioimaan vastaavanlaista tapausta ja päättämään sitä koskevista toimenpiteistä.

Työsopimuslain 43 §:n 1 momentin mukaan työntekijän työsopimus voidaan purkaa, jos tärkeä syy sitä vaatii. Tällaisena syynä on sanotun lainkohdan mukaan pidettävä sellaista toisen asianosaisen laiminlyöntiä tai käyttäytymistä tai sellaista ensisijassa tämän vahingonvaaran piiriin luettavaa olosuhteiden muutosta, jonka johdosta toiselta ei voida kohtuuden mukaan vaatia sopimussuhteen jatkamista. Pykälän 2 momentin 5 kohdan mukaan työnantaja voi, mikäli asianhaarat eivät anna aihetta muuhun arviointiin, purkaa sopimuksen silloin, kun työntekijä on jatkuvasta syystä kykenemätön työhön.

Kun K oli menettelystään johtuen täytynyt siirtää pois junaturvallisuustehtävistä ilman, että tässä turvallisuusriskikysymyksessä olisi ollut valinnanvaraa, K oli tosiasiallisesti tullut kykenemättömäksi hoitamaan työtehtäväänsä.

Arvioitaessa sitä, olisiko työnantajalta kuitenkin tässä tilanteessa voitu kohtuudella vaatia K:n työsuhteen jatkamista, mikä olisi edellyttänyt uuden tehtävän etsimistä, huomioon oli otettava K:n pitkään jatkunut työsuhde ja työnantajan häntä kohtaan tuntema luottamus sekä toisaalta K:n tekojen laatu ja niiden toistuvuus sekä työnantajan mahdollisuudet järjestää hänelle muuta työtä. Ottaen huomioon, ettei yhtiön kannalta muuta tarkoituksenmukaista työtä ollut pelkin yhtiön omin järjestelytoimin vaikeuksitta K:lle osoitettavissa, yhtiöllä oli ollut laillinen peruste K:n työsuhteen päättämiseen. Mainitun seikan vuoksi ja ottaen huomioon K:n pitkän irtisanomisajan, irtisanomisvaihtoehtokaan ei olisi ollut perusteltu ratkaisu. K:lla ei siten ollut oikeutta saada työnantajalta korvausta työsuhteen päättymisestä.

Näillä perusteilla käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Häkkinen.

Turun hovioikeuden tuomio 10.2.1999

K valitti hovioikeuteen, jossa hän toisti kanteensa ja vaati toissijaisesti vahingonkorvausta työsopimuslain 51 §:n nojalla kolmelta ensimmäiseltä työsuhteen päättymistä seuranneelta kuukaudelta kultakin 9 612 markkaa ja kahdeksalta seuraavalta kuukaudelta kultakin 5 399,80 markkaa korkoineen.

Hovioikeus, joka toimitti asiassa pääkäsittelyn, lausui, ettei K ollut käräjäoikeuden tuomiossa mainittujen rikostensa tai niistä määrättyjen seuraamusten johdosta tullut tosiasiallisesti kykenemättömäksi työsopimuksen mukaiseen työhön. Se, ettei hän ollut voinut jatkaa työtään, oli johtunut VR Osakeyhtiön sisäisistä ohjeista. Asiassa ei ollut näytetty, että ohjeet olisivat tulleet työsopimuksen osaksi. K ei ollut siten oman käyttäytymisensä johdosta tullut työsopimuslain 43 §:n 2 momentin 5 kohdassa tarkoitetuin tavoin jatkuvasta syystä kykenemättömäksi työhön.

Työntekijän irtisanomisajan pituudelle ei voitu käräjäoikeuden toteamin tavoin antaa merkitystä arvioitaessa sitä, oliko työnantajalla oikeus purkaa työntekijän työsuhde.

Arvioitaessa, oliko yhtiöllä ollut työsopimuslain 43 §:ssä tarkoitettu tärkeä syy tai lain 37 §:n 2 momentissa tarkoitettu erityisen painava syy K:n työsopimuksen päättämiseen, merkitystä oli sillä, minkälaisia ohjeita tai määräyksiä yhtiö oli antanut työntekijöilleen koskien syyllistymistä työajan ulkopuolella rattijuopumusrikoksiin. Samoin arvioinnissa oli merkitystä sillä, oliko K ollut rattijuopumusrikoksiin syyllistyessään tietoinen noista ohjeista tai määräyksistä, ja jos K oli ollut niistä tietämätön, oliko se johtunut hänen laiminlyönnistään ottaa selko työnantajan hänelle antamista ohjeista ja määräyksistä.

K oli syyllistynyt työajan ulkopuolella rattijuopumusrikoksiin tammikuussa 1996 ja heinäkuussa 1997. Asiassa ei ollut esitetty selvitystä siitä, minkälaisia ohjeita tai määräyksiä yhtiössä oli ollut ensiksi mainitun rikoksen tekoaikaan.

Yhtiössä oli 28.3.1996 annettu ohjeet junaturvallisuudesta ja huumaavista aineista. K oli ollut ohjeissa tarkoitettu junaturvallisuustehtävissä työskentelevä henkilö. Ohjeiden mukaan henkilöä, joka on syyllistynyt liikennejuopumukseen työtehtäviensä ulkopuolella, ei saa käyttää tällaisissa tehtävissä. Edelleen ohjeissa määrätään, että henkilön palauttamista junaturvallisuustehtävään harkitaan aikaisintaan kuuden kuukauden kuluttua tapahtumasta, mikäli siihen on olemassa perusteltu syy, ja että samanaikaisesti päätettäessä henkilön poistamisesta junaturvallisuustehtävistä on otettava kantaa myös hoitoonohjaukseen ja työsuhteen jatkamisen edellytyksiin.

Asiassa oli todistajana kuullun aluejohtaja S:n kertomuksella näytetty, että K oli osallistunut yhtiön järjestämälle kurssille, jolla oli 15.4. ja 14.6.1996 välisenä aikana käsitelty edellä selostettuja ohjeita. Tarkempaa selvitystä kurssilla käsiteltyjen ohjeiden sisällöstä ei ollut esitetty. Asiassa ei ollut selvitetty, että K olisi kurssilla saanut tietää sellaisesta yhtiön sisäisestä ohjeesta, että junaturvallisuustehtävässä työskentelevän työsuhde päätetään, jos hän syyllistyy liikennejuopumukseen työtehtävänsä ulkopuolella.

Työsuojeluvaltuutettu T:n ja luottamusmies M:n todistajankertomusten mukaan ohjeita oli toimitettu yhtiön työntekijöille tiedoksi siten, että niitä oli kiinnitetty työpisteiden ilmoitustauluille. Toisaalta heidän kertomuksistaan ilmeni olevan epävarmaa, olivatko ohjeet olleet kiinnitettyinä myös K:n työpisteen ilmoitustaululle ja olisiko K sitä kautta tai muiden työntekijöiden kanssa keskustelemalla saanut ainakaan tarkkaa tietoa ohjeiden sisällöstä. Kerrotut seikat huomioon ottaen asiassa ei ollut selvitetty, että K olisi myöskään muutoin kuin edellä mainitulla kurssilla saanut tietää sellaisesta yhtiön sisäisestä määräyksestä, jonka mukaan junaturvallisuustehtävissä työskentelevän työntekijän työsuhde päätetään, jos hän syyllistyy työtehtäviensä ulkopuolella liikennejuopumukseen. Samoin asiassa oli jäänyt selvittämättä, että K:lla olisi ollut työsopimuksensa tai yhtiön antamien määräysten perusteella velvollisuus ottaa selko puheena olevasta määräyksestä.

Yhtiö oli vedonnut myös Ratahallintokeskuksen 1.11.1996 antamaan määräyksen. Sen mukaan rautatieyrityksen palveluksessa oleva henkilö, joka syyllistyy liikennejuopumukseen, on pysyvästi siirrettävä pois junaturvallisuustehtävistä. Edelleen määräyksessä todetaan, että siirto voi olla määräaikainen silloin, kun väärinkäyttö on ollut luonteeltaan vähäinen ja on perusteltua syytä olettaa määräaikaisen toimenpiteen olevan riittävä junaturvallisuuden kannalta. Mitään selvitystä siitä, että määräys olisi tullut K:n tietoon tai että hänen olisi siitä pitänytkään tietää, ei ollut kuitenkaan esitetty.

Edellä kerrotun mukaisesti asiassa ei ollut selvitetty K:n syyllistyessään työtehtäviensä ulkopuolella rattijuopumukseen tienneen tai pitäneenkään tietää, että menettely johtaa yhtiön ohjeiden ja määräysten perusteella hänen työsuhteensa päättämiseen. K:lla ei myöskään ollut ollut sellaista tehtävää tai asemaa yhtiössä, että hänen voitaisiin katsoa menetelleen ammattinsa vaatimusten vastaisesti.

Selostetuilla perusteilla asiassa oli jäänyt näyttämättä, että yhtiöllä olisi ollut laillinen peruste purkaa tai irtisanoa K:n työsuhde. Työsopimus oli siten päätetty perusteettomasti.

Yhtiön oli suoritettava K:lle työsopimuslain 38a §:n 1 momentin nojalla palkka irtisanomisajalta. Yhtiö oli mainitun lain 47 f §:n nojalla velvollinen suorittamaan K:lle korvausta työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä. Korvauksen suuruutta määrättäessä otettiin sitä lisäävänä tekijänä huomioon, että K:n työsuhde oli kestänyt yli 17 vuotta ja että hänen työsuoritustensa osalta ei ollut ilmennyt aihetta moitteeseen. K oli ollut työttömänä työsuhteen päättymisestä lähtien ja hänelle oli aiheutunut työsuhteen päättymisestä huomattava ansionmenetys. K:n mahdollisuudet saada aikaisempaa vastaavaa työtä olivat ilmeisen huonot. Korvausta vähentävänä seikkana otettiin huomioon se, että K:n oli joka tapauksessa täytynyt tietää rattijuopumuksiin syyllistymisen aiheuttavan ainakin määräaikaisen poistamisen junaturvallisuustehtävistä. Edellä lausutut seikat huomioon ottaen K:lla oli oikeus saada korvauksena työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä 12 kuukauden palkkaa vastaavat 115 344 markkaa.

Näillä perusteilla hovioikeus velvoitti yhtiön suorittamaan K:lle irtisanomisajan palkkaa 57 672 markkaa korkoineen ja korvaukseksi työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä 115 344 markkaa korkoineen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Tulenheimo, Leinonen ja Laapas. Esittelijä Pentti Mäkinen.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Yhtiölle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan yhtiö vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden tuomion varaan. K vastasi valitukseen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

K on työskennellyt 17 vuotta ensin Valtionrautateiden ja vuonna 1995 tapahtuneen yhtiöittämisen jälkeen VR Osakeyhtiön palveluksessa toimien viimeksi ratapihakonduktöörina. Tähän työhön on kuulunut muun muassa veturien ja junavaunujen liittäminen toisiinsa ja tavarajunien valmistelu. K on vapaa-aikanaan syyllistynyt törkeään rattijuopumukseen tammikuussa 1996 ja heinäkuussa 1997, minkä vuoksi hänet on pysyvänä turvaamistoimenpiteenä poistettu junaturvallisuuteen olennaisesti vaikuttavasta työtehtävästään. Yhtiö on 16.1.1998 purkanut K:n työsopimuksen työsopimuslain 43 §:n 2 momentin 5 kohdan nojalla, koska hän oli tullut oman käyttäytymisensä seurauksena jatkuvasta syystä työhönsä kykenemättömäksi.

Jutussa on kysymys siitä, onko yhtiöllä ollut työsopimuslain säännösten nojalla oikeus purkaa tai irtisanoa K:n työsopimus. Työsopimuslain 43 §:n 1 momentin mukaan työsopimus voidaan heti purkaa, jos tärkeä syy sitä vaatii. Tällaisena syynä on pidettävä sellaista toisen asianosaisen laiminlyöntiä tai käyttäytymistä tai sellaista ensi sijassa tämän vahingonvaarapiiriin luettavaa olosuhteiden muutosta, jonka johdosta toiselta ei voida kohtuuden mukaan vaatia sopimussuhteen jatkamista. Pykälän 2 momentin 5 kohdan mukaan työnantaja voi, mikäli asianhaarat eivät anna aihetta muuhun arviointiin, purkaa sopimuksen erityisesti silloin, kun työntekijä on jatkuvasta syystä kykenemätön työhön. Työsopimuslain 37 §:n 2 momentin mukaan työsopimus voidaan irtisanoa työntekijästä johtuvasta erityisen painavasta syystä.

VR-Yhtymä Oy on 28.3.1996 antanut ohjeet päihdehaittojen ehkäisystä. Ohjeissa todetaan, että päihteiden käytön aiheuttama turvallisuusriski korostuu VR-konsernissa, missä suuri osa henkilöstöstä on mukana junaturvallisuuteen vaikuttavissa tehtävissä. Tästä syystä mainittujen tehtävien osalta on annettu erilliset ohjeet. Näiden ohjeiden turvaamistoimenpidettä koskevan kohdan mukaan junaturvallisuustehtävässä työskentelevää henkilöä, joka on syyllistynyt liikennejuopumukseen työtehtäviensä ulkopuolella, ei saa käyttää junaturvallisuustehtävissä. Henkilön palauttamista junaturvallisuustehtävään harkitaan aikaisintaan kuuden kuukauden kuluttua tapahtumasta, mikäli siihen on olemassa perusteltu syy. Ohjeissa todetaan lisäksi, että samanaikaisesti turvaamistoimenpiteestä päättämisen kanssa on otettava kantaa myös hoitoonohjaukseen ja työsuhteen jatkamisen edellytyksiin eli työsuhteen purkamiseen tai irtisanomiseen.

Liikenneturvallisuudesta vastaava liikenneministeriön alainen ratahallintokeskus on 1.11.1996 VR-Yhtymä Oy:lle lähettämässään kirjeessä antanut ohjeita päihteiden väärinkäytön varalta. Kirjeen mukaan henkilö, joka syyllistyy muutoin kuin työtehtävissä liikennejuopumukseen, on turvaamistoimenpiteenä pysyvästi siirrettävä pois junaturvallisuustehtävistä. Toimenpide voi olla määräaikainen silloin, kun väärinkäyttö on ollut luonteeltaan vähäinen ja on perusteltua syytä olettaa toimenpiteen olevan riittävä junaturvallisuuden kannalta.

K on työskennellyt mainituissa ohjeissa tarkoitetussa junaturvallisuustehtävässä. K:n on hänen työtehtäviensä sisältö, työsuhteensa pituus ja saamansa koulutus huomioon ottaen täytynyt olla tietoinen ohjeista. Hän on joka tapauksessa ollut tietoinen siitä, että sellainen rattijuopumus, johon hän oli syyllistynyt, voi johtaa määräaikaiseen poistamiseen junaturvallisuustehtävistä.

Törkeisiin rattijuopumuksiin syyllistyneen K:n poistaminen junaturvallisuustehtävistä on ollut ohjeiden mukainen ja junaliikenteeseen liittyvät riskit huomioon ottaen perusteltu toimenpide. Huomioon ottaen K:n työtehtävien sisältö ja toimenpiteen syy VR Osakeyhtiöllä ei ole ollut velvollisuutta työllistää K:ta muilla työtehtävillä. Vaikka K:n ei voida katsoa tulleen jatkuvasta syystä kykenemättömäksi työhönsä, edellä lausuttu puoltaisi sitä, että yhtiöllä on ollut K:n käyttäytymisen ja siitä johtuneen olosuhteiden muutoksen vuoksi työsopimuslain 43 §:ssä tarkoitettu tärkeä syy purkaa K:n työsopimus.

Arvioitaessa yhtiön oikeutta purkaa K:n työsopimus on kuitenkin otettava huomioon aikaisemmin vastaavanlaisissa tapauksissa noudatettu käytäntö. Työsuhteita ei ollut Valtionrautateiden aikaan päätetty, vaan liikennejuopumukseen syyllistynyt henkilö oli kurinpitotoimena siirretty määräajaksi pois junaturvallisuustehtävistä. Nykyistenkin ohjeiden mukaan määräaikainen turvaamistoimenpide on ollut mahdollinen. Valtionrautateiden yhtiöittämisestä huolimatta on toimintojen jatkuessa samankaltaisena kiinnitettävä huomiota sanottuun Valtionrautateiden käytäntöön. Yhtiöittämisen jälkeiseltä ajalta ei puolestaan ole käytäntöä, joka osoittaisi suhtautumisen työntekijän liikennejuopumukseen vapaa-ajalla ankaroituneen ennen K:n työsopimuksen purkamista. K:ta on siten kohdeltu ankarammin kuin aikaisemmin liikennejuopumukseen syyllistyneitä työntekijöitä. Tämän vuoksi Korkein oikeus päätyy arvioinnissaan siihen, ettei yhtiöllä ole ollut työsopimuslain 43 §:n 1 momentissa tarkoitettua tärkeää syytä K:n työsopimuksen purkamiseen.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Yhtiöllä on kuitenkin ollut K:n turvaamistoimenpiteeseen johtaneen menettelyn vuoksi työsopimuslain 37 §:n 2 momentissa tarkoitettu erityisen painava syy irtisanoa työsopimus.

Koska K:n työsuhde on päätetty irtisanomisaikaa noudattamatta, yhtiö on työsopimuslain 38a §:n 1 momentin nojalla velvollinen suorittamaan hänelle täyden palkan kuuden kuukauden irtisanomisajalta eli 57 672 markkaa. K ei ole osoittanut, että hänelle olisi irtisanomisajalta mainitun palkan menetyksen lisäksi aiheutunut muuta vahinkoa, jonka yhtiö olisi lain 51 §:n nojalla velvollinen korvaamaan.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Mikäli tarvitset apua, ota yhteyttä lakimieheen: https://www.tyoriitalakimies.fi/yhteystiedot/

Tapauksen löydät myös Finlexin sivuilta: https://finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2000/20000077