KKO 1992:100

Tässä artikkelissa käydään tarkemmin läpi KKO 1992:100 ratkaisua koskien työsopimuksen lakkaamista ja koeaikaa.

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

A:n ja B:n kanne Hollolan kihlakunnanoikeudessa

A ja B ovat Kosken Hl. kunnalle 13.10.1989 tiedoksi toimitetun haasteen nojalla lausuneet, että he olivat elokuussa 1989 tehneet kunnan kanssa työsopimuksen. Sopimuksen mukaan kunta oli ottanut heidät palvelukseensa maatalouslomittajiksi työsuhteisiin, joissa oli sovittu neljän kuukauden pituisista koeajoista. Työsuhteet oli sovittu alkaviksi molempien osalta 4.9.1989. Ennen työsuhteiden alkua kunta oli kuitenkin ilmoittanut, ettei A:ta ja B:tä tullakaan ottamaan mainittuun työhön. Kunta oli siten perusteettomasti rikkonut sopimuksen. Sopimuksen rikkomisesta A:lle ja B:lle kummallekin oli aiheutunut vahinkoa työansion menetyksenä.

Sen vuoksi A ja B ovat vaatineet, että kunta velvoitetaan suorittamaan heille vahingonkorvaukseksi kummallekin 92 900 markkaa 16 prosentin korkoineen 13.10.1989 lukien.

Kihlakunnanoikeuden päätös 22.2.1990

Kihlakunnanoikeus on lausunut selvitetyksi, että kunta työnantajana sekä A ja B työntekijöinä olivat tehneet työsopimuksen, jonka mukaan A:n ja B:n työnteon maatalouslomittajina kunnan palveluksessa olisi tullut alkaa 4.9.1989. Työsuhteiden oli sovittu olevan voimassa neljän kuukauden koeajalla. Kunta oli kuitenkin ennen työsuhteiden alkamista irtisanonut heidän sopimuksensa. Arvioidessaan kysymystä siitä, oliko kunta irtisanomalla sopimukset syyllistynyt sellaiseen sopimuksen rikkomiseen, että se olisi perustanut kunnalle vahingonkorvausvelvollisuuden, kihlakunnanoikeus on katsonut, että irtisanomisen tapahduttua ennen työsuhteen alkamista sopimuksista vetäytymistä ei voitu välittömästi arvioida työsopimuslain pohjalta. Kun työsopimuksissa oli sovittu koeajasta, kunnan menettelyä oli verrattava niihin purkamisperusteisiin, joilla työsopimukset olisi koeaikana voitu purkaa. Kunnan voitiin siis katsoa syyllistyneen vahingonkorvausvelvollisuuden perustavaan sopimusrikkomukseen, jos kunta oli purkanut työsopimukset epäasiallisin perustein.

Jutussa todistajana kuullun X:n kertomuksen mukaan A ja B olivat 14.8. – 1.9.1989 välisenä aikana olleet useita kertoja yhteydessä kunnan lomalautakunnan edustajiin. Tapaamisten yhteydessä A ja B olivat osoittaneet piittaamattomuutta sovituista tapaamisajoista. Yhtä kertaa lukuunottamatta he eivät edes olleet ilmoittaneet tapaamisajan muutoksesta. Maatalouslomittajan tehtävää, kun työnjohdollisen valvonnan suorittaminen siinä oli erityisen vaikeasti järjestettävissä, oli pidettävä täsmällisyyttä vaativana ja vastuullisena.

Kihlakunnanoikeus on katsonut, ettei kunta ollut purkanut työsopimuksia epäasiallisilla perusteilla. Kunta ei siten ollut syyllistynyt sopimusrikkomukseen eikä se ollut velvollinen korvaamaan A:lle ja B:lle sopimuksen purkamisesta mahdollisesti aiheutunutta vahinkoa.

Tämän vuoksi kihlakunnanoikeus on hylännyt kanteen.

Kouvolan hovioikeuden tuomio 26.6.1991

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A ja B olivat valittamalla saattaneet jutun, on todennut heidän molempien solmineen 16.8.1989 kunnan kanssa maatalouslomittajan työtä koskevan työsopimuksen, jonka mukaan heidän tuli aloittaa työn tekeminen 1.9.1989. A ja B olivat kuitenkin jonkin ajan kuluttua ilmoittaneet, että he eivät muuton vuoksi vielä tuolloin voineet aloittaa työntekoa. Työjärjestelyt ja maatalousyrittäjien lomat oli jo ehditty suunnitella alkuperäisen aloittamispäivän mukaisina, joten suunnitelmat oli jouduttu muuttamaan, kun uudeksi aloittamispäiväksi oli sovittu 4.9.1989. Työsopimuksiin oli liittynyt neljän kuukauden koeaika. A ja B olivat useita kertoja tulleet tapaamaan kunnan edustajaa sovitusta tapaamisajasta poiketen ja olivat peruuttaneet 1.9.1989 tapahtuvaksi sovitun tapaamisen ilmoittaen syyksi autonsa rikkoutumisen. Tällöin kunnan edustaja oli ilmoittanut, että heitä ei tulla ottamaan työhön. Työsopimusten purkamisen perusteeksi kunta oli ilmoittanut, että A:n ja B:n käyttäytyminen oli osoittanut heidät sopimattomiksi erityistä täsmällisyyttä ja luotettavuutta edellyttävään maatalouslomittajan tehtävään.

A ja B olivat näyttäneet, että heidän autonsa oli viimeksi mainittua tapaamisaikaa edeltäneenä iltana rikkoutunut.

Työnantaja voi lakkauttaa sitä sitovan työsopimuksen vain työsopimuslaissa säädetyin edellytyksin. A:n ja B:n työsopimuksissa tarkoitettu koeaika, huomioon ottaen työsopimuslaissa säännellyn koeajan tarkoituksen, olisi alkanut työsuhteen alkaessa eli silloin, kun he olisivat aloittaneet työn tekemisen kunnan palveluksessa. Kunta ei siten ollut purkanut työsopimusta koeaikana. Kunnalla ei ollut ollut oikeutta ennen koeajan alkamista purkaa työsopimuksia muutoin kuin työsopimuslain 43 §:ssä säädetyillä perusteilla. Kunta ei ollut näyttänyt, että sillä olisi ollut sanotussa pykälässä tarkoitettu tärkeä syy työsopimusten purkamiseen. Kunta oli siten työsopimuslain 51 §:n nojalla velvollinen korvaamaan A:lle ja B:lle näin aiheuttamansa vahingon. Ottaen huomioon A:n ja B:n ilmoittamat väliaikaiset ansiotulot hovioikeus on arvioinut heidän vahinkojensa kohtuulliseksi määräksi A:n kohdalla 8 909,10 markkaa ja B:n kohdalla 9 655,97 markkaa.

Tämän vuoksi hovioikeus on kumonnut kihlakunnanoikeuden päätöksen ja velvoittanut kunnan suorittamaan vahingonkorvauksena A:lle 8 909,10 markkaa ja B:lle 9 655,97 markkaa, molemmat määrät 16 prosentin korkoineen 13.10.1989 lukien. Hovioikeus on vielä velvoittanut kunnan korvaamaan valtiolle sen varoista maksetut avustajan- ja todistajanpalkkiot yhteensä 8 953,50 markkaa.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Valituslupa on myönnetty 9.10.1991. Valituksessaan kunta on vaatinut hovioikeuden tuomion kumoamista ja kanteen hylkäämistä sekä A:n ja B:n velvoittamista korvaamaan kunnan oikeudenkäyntikulut kihlakunnanoikeudessa ja Korkeimmassa oikeudessa korkoineen.

A ja B ovat yhteisesti antaneet heiltä pyydetyn vastauksen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 21.8.1992

Perustelut

Kunta on lakkauttanut A:n ja B:n työsopimukset ennen heidän työsuhteensa alkamista sovitulla koeajalla. Koeajan tarkoituksesta selvittää työntekijän soveltuvuus työhön seuraa, että työsopimuslain 3 §:n säännöstä työsopimuksen purkamisesta koeaikana ei voida soveltaa työsopimuksen lakkauttamiseen jo ennen työsuhteen ja koeajan alkamista.

Työsopimuslain 43 § koskee työsopimuksen purkamista. Kunnan purkamisperusteeksi ilmoittamat työntekijän laiminlyönnit ja epäluotettavuutta osoittava käyttäytyminen saattavat olla tuon lainkohdan 1 momentissa tarkoitettuja purkamisperusteita, jotka voivat ilmetä työsopimussuhteessa myös ennen työsuhteen alkamista. Kunnan oikeus purkaa A:n ja B:n työsopimukset on siten ratkaistava työsopimuslain 43 §:n perusteella.

A ja B ovat menetelleet hovioikeuden tuomiossa lausutuin tavoin. Korkein oikeus katsoo kuitenkin, ettei heidän käyttäytymistään ole pidettävä sellaisena syynä, jonka johdosta kunnalta ei voitaisi kohtuuden mukaan vaatia sopimussuhteen jatkamista. Kunta ei ole jutussa näyttänyt, että sillä olisi ollut tärkeä syy purkaa A:n ja B:n työsopimukset.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulos jää pysyväksi.

Maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain nojalla maksetaan valtion varoista asianajaja Y:lle palkkioksi A:n ja B:n avustamisesta Korkeimmassa oikeudessa 900 markkaa. Kunnan on korvattava tämä määrä valtiolle.

Ratkaisuun osallistuneet: presidentti Heinonen (eri mieltä), okeusneuvokset Jalanko, Roos ja Suhonen sekä ylimääräinen oikeusneuvos Heikonen

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Presidentti Heinonen: Työsopimuslain 3 §:ssä tarkoitettu koeaika alkaa kulua työsuhteen alkamisesta. Koeajan tarkoituksena työnantajan kannalta on ensisijaisesti antaa mahdollisuus selvittää käytännössä työntekijän soveltuvuus työsopimuksessa tarkoitettuun työtehtävään ennen työsopimuslaissa vahvemmin suojattuun työsuhteen vaiheeseen siirtymistä. Työntekijän soveltuvuudesta voidaan kuitenkin tehdä johtopäätöksiä työntekijän käyttäytymisen perusteella jo ennen työsuhteen alkamista. Työsopimuslaissa ei ole erikseen säännöksiä tätä tilannetta varten. Mielestäni ei ole perusteltua ja sopimusoikeudellisten periaatteiden kannalta tyydyttävää ratkaista tilanne tällöin työsopimuslain toisenlaiseen tilanteeseen tarkoitettujen työnantajan purkamisoikeutta koskevien säännösten perusteella. Laissa oleva aukko voidaan sekä työntekijän että työnantajan edut huomioonottavalla tavalla täyttää soveltamalla työsopimuslain koeaikaa koskevista säännöksistä ilmeneviä periaatteita.

Näillä perusteilla sekä ottaen huomioon A:n ja B:n menettelystä ennen työsuhteen alkamista esitetyn selvityksen kumoan hovioikeuden tuomion ja jätän asian kihlakunnanoikeuden päätöksen lopputuloksen varaan. Asian laadun vuoksi kunnan on vastattava muutoksenhakukuluistaan Korkeimmassa oikeudessa.

Maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain nojalla määrään maksettavaksi valtion varoista asianajaja Y:lle palkkioksi A:n ja B:n avustamisesta Korkeimmassa oikeudessa 900 markkaa, minkä määrän jätän valtion vahingoksi.

Mikäli tarvitset apua, ota yhteyttä lakimieheen: https://www.tyoriitalakimies.fi/yhteystiedot/